Vähäluminen kevät on aikaistanut veneiden myyntiä Turun seudulla jopa kuukaudella. Purjeveneiden myynti on hieman hiipunut, mutta pienempiä moottoriveneitä menee vielä runsaasti.
Venealan keskusliitto Finnboat tiedotti alkuvuodesta venekaupan liikevaihdon pysytelleen samankaltaisena kotimaassa vuonna 2013 kuin edeltävänä vuonna.
Samainen liitto oli myös kysynyt alkuvuonna jäsenistöltään tulevan vuoden näkymiä. Suurin osa oli sitä mieltä, että liikevaihto tulee kasvamaan. Henkilövähennyksiä ei ennustettu tulevan, mutta lomautuksia on tehty.
Liikevaihdon kasvu näkyy jo venekaupoilla. Veneiden myyntikausi on vasta alussa mutta jo nyt kauppa käy kuumana.
”Kyllä on selkeää muutosta ollut tänä keväänä myynnissä, nyt on jo myyty kuutisenkymmentä venettä, kun normaalisti vuodessa myydään sellainen runsas sata paattia”, Venemaailman Jussi Niinimäki kertoo.
Edullisimpia veneitä Venemaailmassa menee enemmän. Käytettyjä veneitä myydään myös runsaasti lähes jokaisessa liikkeessä.
”Isoja moottoriveneitä menee myös aika paljon”, Niinimäki jatkaa.
Parin viime vuoden aikana myydyt veneet edustavat laajaa hintahaarukkaa. Yamaha Marina Centerin myyjä Janne Viikari mainitsee hintahaarukaksi moottoriveneissä 15 000-25 000 euroa. Alemman hintaluokan veneet ovat sopivia esimerkiksi mökkisiirtymisiin ja kalastukseen.
Vene vapaa-ajan viettoon
Seitsemän vuotta sitten Jussi Siikavire osti kalastukseen soveltuvan Buster-moottoriveneen.
”Päädyin ostamaan merialumiinista valmistetun moottoriveneen, joka soveltuu hyvin matalikossa kalastukseen.”
Lasikuituvene ottaa osumia helpommin ja riskinä voi kalastusreissulla olla reikä pohjassa. Merialumiini kestää kolhut paremmin.
Uusi vene ei ole kuitenkaan vielä ostoslistalla, vaikka siitä haaveilu on mukavaa.
”Keväisin ja syksyisin vene on kalastuskäytössä, mutta kesällä vähän kruisaillaan perheen kanssa”, Siikavire hymyilee.