Nordean painetut avainlukulistat ovat pian historiaa. Pankki siirtyy täysin digitaaliseen verkkotunnistusjärjestelmään vuoden 2017 aikana. Muissa pankeissa ei vielä ole tehty tarkkoja suunnitelmia paperisista listoista luopumisesta.
[metaslider id=27785]
Digipäällikkö Ville Nurmisen mukaan tarkkaa ajankohtaa avainlukulistojen poistumisesta ei Nordeassa ole lyöty lukkoon. Listoista on kuitenkin tarkoitus luopua vuoden 2017 aikana.
”Maaliskuusta 2017 lähtien asiakkaamme voivat tilata itselleen ilmaisen tunnuslukulaitteen perinteisten avainlukulistojen tilalle. Tarkoitus kuitenkin on, ettemme luovu avainlukulistoista ennen kuin kaikille asiakkaillemme löytyy jokin helppo tapa tunnistautua”, Nurminen vakuuttaa.
Nordeaan on Nurmisen mukaan tullut paljon kysymyksiä avainlukulistojen poistumisesta.
”Palaute meneillään olevasta uudistuksesta on ollut hämmentynyttä sekä epäileväistä. Olemme saaneet asiakkaamme luottamaan tulevaan järjestelmäämme, kun olemme päässeet rauhassa vastaamaan heidän kysymyksiinsä,” Nurminen jatkaa.
Vanhuksia ja muita erityisryhmiä ei tunnuslukujärjestelmän uudistuksessa ole unohdettu. Tunnuslukulaitteen rinnalle on esimerkiksi tulossa näkövammaisille tarkoitettu puhetunnuslukulaite.
Nurminen pitää mobiilipankkisovellusta tunnuslukulistoja turvallisempana tunnistautumismuotona.
”Jo puhelimeen kirjautuminen on vaikeampaa kuin paperisen tunnuslukulistan kopioiminen. Lisäksi mobiilipankkisovelluksemme tuhoaa tunnuslukusovelluksemme, jos sen turvamuuri saadaan rikottua”, Nurminen perustelee.
Muut pankit kulkevat Nordean jalanjäljissä
Muissakin pankeissa on tehty suunnitelmia painetuista avainlukulistoista luopumisesta. Useimmissa pankeissa on jo mobiilipankkisovellus käytössä avainlukulistojen rinnalla. Nordea on pankeista ainoa, jossa niiden luopumisesta on tehty tarkkoja päätöksiä.
”Meillä on käytössä kevyempi nettipankki, ja mobiilipankki on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuoden aikana”, kertoo Aktia Pankin aluejohtaja Pasi Pitkäjärvi.
Aktia ei ole luopumassa painetuista avainlukulistoista. Pitkäjärven mukaan monet heidän asiakkaistaan haluavat pitää kiinni perinteisistä avainlukulistoista, eikä pankin hänen mielestään ole tarkoitus vaikeuttaa yhdenkään asiakkaan asiointia pankissa.
Myös Danske Bankissa on tehty suunnitelmia perinteisen verkkopankkijärjestelmän keventämisestä. Turun yksikönjohtajan Pia Niemisen mukaan avainlukulistoista luovutaan heilläkin lähitulevaisuudessa, mutta aikataulu on vielä auki. Pankissa ei ole suunniteltu erillisen tunnuslukulaitteen käyttöönottoa, vaan kevyempi järjestelmä rakennetaan jo käytössä olevien mobiili- ja tablettisovellusten varaan.
Nieminen ei usko uudistuksen asettavan heidän asiakkaitaan eriarvoiseen asemaan.
”En muista kohdanneeni yhtään asiakasta, jolla ei olisi ollut mahdollisuutta käyttää joko kännykkää tai tablettia pankkiasioidensa hoidossa. Lisäksi konttoreissamme on asiakaskäyttöön tarkoitettuja tabletteja”, Nieminen perustelee.
[note color=”#d3d3d3″]Nykyiset ja tulevat verkkopankkipalvelut eri pankeissa
[/note]