Tutka

Kirkko joustaa hyvin vihkikaavan ja -tilaisuuden suhteen. Turun Maarian kirkon kirkkoherra Katri Rinteen mukaan toimitus suunnitellaan aina yhdessä vihkiparin toiveiden mukaisesti. Kirkon puolesta on vain muutamia vaatimuksia, joista sen on lain mukaankin pidettävä kiinni.
[metaslider id=16065]

Rinteen mukaan vihkitilaisuuden suhteen ollaan rohkeampia kuin ennen.

“Ennen sai kaivaa morsiusparin toiveita etenkin vihkitilaisuuteen liittyen, mutta nykyään osataan ehdottaa persoonallisia ideoita sen suhteen.”

Rinne on suorittanut vihkimisiä pitkän pappisuransa aikana muun muassa mökillä, saunassa, puutarhassa ja vihkiparin kotona.

“Yksi mieleenpainuva vihkitilaisuus oli Ruissalossa, jonne hääpari oli itse rakennuttanut alttarin. Myös kuumailmapallossa vihkiminen on mahdollista. Vihkiä voi siis melkein missä tahansa kunhan kuulee “tahdon””, Rinne jatkaa.

“Sääntönä kuitenkin on, että vihkiminen tapahtuu Suomen rajojen sisällä. Turistipapit ovat erikseen”, Rinne kertoo.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän keskusrekisterijohtaja Heikki Arikan mukaan ainoa asia, mikä aina vaaditaan on esteiden tutkinta, jonka voi selvittää tarkemmin maistraatista tai seurakunnan keskusrekisteristä. Ilman sitä ei voida vihkiä kirkollisesti eikä siviilimenoin.

Vihkimistilaisuuteen tarvitaan aina kaksi täysi-ikäistä todistajaa. Todistajat voivat olla myös seurakunnan tai maistraarin henkilökuntaa.

Rinteen mukaan rakkaudesta ja Jumalasta papin pitää saada puhua. Lain mukaan vihkikaava edellyttää molemmilta osapuolilta “tahdon”- sanat, sekä papilta aviopuolisoiksi julistamisen. Tämä käytäntö on myös maistraatissa.

Vihkikaava on mahdollista toteuttaa myös eri kielillä. Joskus riittää myös, että esimerkiksi jokin rukous luetaan toisella kielellä ja muuten puhutaan suomea.

Musiikkivalinnat tekevät vihkikaavasta ja -tilaisuudesta persoonallisen

Vihkiparit haluavat yhä useammin vaikuttaa persoonallisesti vihkitilaisuuden musiikkivalintoihin. Elokuvamusiikki on usein suosittu valinta.

“Loppujen lopuksi kirkkomuusikko on se, joka päättää musiikista. Riippuu paljon hänen soittotaidoistaan. Turussa meillä on huippukanttoreita, mutta esimerkiksi maaseudulla kanttorien soittorepertuaari voi olla pienempi”, Rinne toteaa.

Rinteen mukaan musiikkivalinnat punnitaan yhdessä vihkiparin mukaan niin, että sanoitukset ovat tilaan ja vihkimiseen sopivat. “Vihkiparin tehtävänä on erikoisissa musiikkivalinnoissa myös toimittaa kanttorille nuotit”, toteaa Rinne.

On selvää, että pappi ohjaa vihkikaavan ja -tilaisuuden etenemisessä jo suunnitteluvaiheessa, mutta eroja pappien välillä löytyy.

Rinne itse toivoo, että vihkitilaisuudessa laulettaisiin virsi. Hän painottaa eritoten sanojen merkitystä.
“Sanat ovat tärkeitä. Nyt on tullut myös paljon uusia virsiä, joissa puhutaan rakkaudesta, mutta virttä ei tietenkään tarvitse laulaa jos vihkipari ei sitä halua.”

TV ohjaa häätrendeissä

Turun seudulla toimivan hääsuunnittelija Eeva-Leena Alanteen mukaan televisiolla on iso vaikutus häätrendien syntymisessä.
“Esimerkiksi jenkkisarjoista on tullut trendinä massiiviset koristelut itse juhlapaikalle”. Myös Rinteen mukaan tv-sarjoilla on iso merkitys siinä, että häistä uskalletaan nykyään tehdä erilaiset, omannäköiset.

Alanteen mukaan vihkiparit haluavat yhä enemmän persoonallisen vihkitilaisuuden ja -juhlan, kuitenkaan unohtamatta perinteitä. Perinteitä pyritään kuitenkin aina jollakin tapaa nykyaikaistamaan ja tekemään niistä enemmän persoonallisempia.

“Nykyään vihki- ja juhlapaikaksi halutaan mitä tahansa aina nosturista hiekkarantaan”, Alanne toteaa.