Uutiset

Yleinen

Adoptoitu koira saattaa tuoda ikäviä tuliaisia

admin

Internetin myötä ulkomailta tuotavien koirien hankinta on helpottunut. Tuontikoiraan sisältyy kuitenkin ottajan puolelta monenlaisia riskejä. 

“Rekisteröidyt koirankasvattajat pitävät kyllä huolen tuontikoirien rokotuksista ja siitä että ne ovat terveitä. Suurempi riski liittyy adoptoituihin kulkukoiriin, sillä niiden alkuperä ei ole niin hyvin selvillä”, sanoo Kennel Vuorenvarman kasvattaja Noora Vahvelainen.

Vahvelainen tuo itse ulkomailta noin kymmenen koiraa vuodessa. Hän korostaakin hankkijan vastuuta tuontiprosessissa.

“Lähetän itse aina Eviran ohjeistuksen henkilölle, jolta koiran ostan. Tällöin pystyn paremmin varmistamaan, että koira täyttää ehdot. Koirilla pitää myös olla eläinlääkärin tarkastukset tehtynä, jotta Suomessa niille saa vakuutuksen”

Vahvelaisen mukaan tuontikoiran ottamiseen liittyy isojakin riskejä, joka ovat ottajan puolelta lähinnä taloudellisia. Monestikkaan ulkomailta tuodusta koirasta ei saa niin kattavia terveystietoja, kuin Suomesta hankitusta koirasta. Tästä johtuen on vaara, että koiralla on mahdollisesti jokin vaiva. Tälläisten vaivojen ilmetessä omistaja joutuu käyttämään pitkän pennin eläinlääkärikuluihin. Tuontikoiran mukana saattaa myös tulla erilaisia tauteja, joita Suomessa ei esiinny.