"Iltalukiossa työskentelee 25 vakituista opiskelijaa. Toimintamme kehittyy jatkuvasti", kertoo Turun iltalukion rehtori Sami Peltonen. Kuva: Tilda Karus

Yhteiskunta

Turun iltalukion opiskelijat ovat jatkuvasti nuorempia – aikuiset lukevat kieliä huvin vuoksi  

Tilda Karus

Turun iltalukio perustettiin aikuisten opinahjoksi kaupunkilaisten aloitteesta vuonna 1964. Nykyään iltalukion opiskelijat ovat kasvavissa määrin kokonaista ylioppilastutkintoa suorittavia nuoria, jopa oppivelvollisuusikäisiä. Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoille iltalukion kieliopinnot ovat maksuttomia.

21-vuotias Nuutti Niemelä opiskeli matematiikkaa, fysiikkaa ja ruotsia Turun iltalukiossa vuosina 2020–2023. Opinnot olivat osa musiikkialan perustutkintoa. Niemelä kertoo olevansa tyytyväinen iltalukion tarjoamaan opetukseen.

”Koen, että opin kurssien asiat melko hyvin. Jälkeenpäin ajateltuna olisi varmaan kannattanut opiskella siellä täysipäiväisesti”, Niemelä sanoo.

Iltalukio järjestää opetusta eri ikäisille ja eri tarpeisiin. Yhteistyö Turun ammatti-instituutin kanssa tuo lukioon esimerkiksi kaksoistutkinnon suorittajia. Joustava, tarvittaessa kokonaan verkossa tapahtuva opetus vetää puoleensa työssäkäyviä sekä perheellisiä ihmisiä. Uusia ylioppilaita valmistuu vuosittain noin kaksisataa.

Kieliopinnot suosittuja

Turun iltalukion rehtori Sami Peltonen. Kuva: Tilda Karus

Iltalukion lyhyet kieliopinnot keräävät paljon opiskelijoita. Opiskella voi esimerkiksi japania, italiaa, englantia ja saksaa. Lisäksi muun muassa kansainvälisille opiskelijoille suunnatut Finnish For Foreigners -kurssit ovat suosittuja.

”Monet ammattikorkeakouluopiskelijat opiskelevat meillä kieliä. Parhaimmillaan heitä on ollut yli 100 vuodessa”, kertoo Turun iltalukion rehtori Sami Peltonen.

Iltalukion kurssit ovat maksuttomia kaikille oppivelvollisille. Myös Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat saavat suorittaa koululla kieliopintoja ilmaiseksi.

”Kurssimaksu on 20 euroa sellaiselle, joka ei tule esimerkiksi koulun lähettämänä. Hintaan sisältyvät myös lainattavat oppimateriaalit”, Peltonen sanoo.

Päivälukiolaiset hyödyntävät iltalukiota

Perinteistä päivälukiota käyvät nuoret hyödyntävät iltalukiota sekä lukio-opintojensa aikana että niiden jälkeen. Erityisesti iltalukion tarjoamat kesäopinnot ovat suosittuja ja keräävät vuosittain satoja opiskelijoita.

”Kesäkuussa meillä on normaaleja lukiokursseja ja elokuussa pidämme ylioppilaskokeisiin valmistavia preppauskursseja abeille”, Peltonen kertoo.

Valmistumisen jälkeen iltalukiolla käydään korottamassa ylioppilaskokeiden arvosanoja sekä kirjoittamassa uusia oppiaineita.

”Aikuiset opiskelevat lähinnä harrastuksena. He haluavat oppia kieliä tai parantaa esimerkiksi kirjoitustaitoa”, Peltonen kertoo.

Iltaopinnot kuormittivat vähemmän

Nuutti Niemelä. Kuva: Niemelän kotialbumi

Nuutti Niemelä kertoo opiskelleensa läsnäolomuotoisesti paikan päällä iltalukion toimitiloissa ja olleensa tyytyväinen opintojen ajoitukseen.  

”Opiskelu tuntui huomattavasti vähemmän kuormittavalta ja kevyemmältä, kun tunnit eivät olleet aamulla”, Niemelä sanoo.

Peltonen kertoo, että luokkakursseilta valmistutaan kokonaan etänä järjestettäviä verkkokursseja paremmin ja suosittelee läsnäolokursseja jokaiselle.

”Luokassa saa tukea ja tsemppiä aivan eri tavalla”, Peltonen sanoo.