Uutiset

Viharikoksia poikkeuksellisen paljon - "yksi syy lienee muukalaisvihan kasvu"

admin

[metaslider id=14846]

Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä on kasvanut Suomessa. Viimeisen, vuodelta 2013 olevan tilaston mukaan poliisi kirjasi yli 800 viharikosnimikkeellä tehtyä rikosilmoitusta. Kasvua vuoteen 2012 on reilut 100 kappaletta ja määrä on suurin sitten vuoden 2009.

Kansanedustaja Annika Lapintien (vas.) mielestä keskustelupalstojen anonymiteetin suoja luo valitettavan hyvät edellytykset rasistisille kirjoituksille.

”On todella huolestuttavaa, että nimimerkin takaa voidaan nimitellä ja herjata täysin vapaasti. Tällainen on omiaan ruokkimaan rasistista käyttäytymistä. Viharikoksia osataan myös tunnistaa aiempaa paremmin, joten ehkä sekin selittää osin rikosten suuren määrän. ”

RKP-nuorten puheenjohtaja Ida Schauman jakaa Lapintien ajatukset, mutta peräänkuuluttaa myös yleistä kansalaisvastuuta

”Yksi suuri syy lienee yleinen muukalaisvihan kasvu, joka tuntuu juurtuneen jopa politiikkaan. Ilmapiiri Suomessa on jollain lailla vääristynyt. Täällä tuntuu olevan tällä hetkellä jopa hyväksyttävää ilmaista rasistisia ennakkoluulojaan”.

“Suomessa on väkivaltainen kulttuuri”

Vuonna 2013 poliisin tietoon tulleista viharikoksista suurin osa on tullut sanallisista loukkauksista. Seuraavaksi yleisin rikos oli pahoinpitely.

“Suomessa on varsin väkivaltainen kulttuuri verrattuna muihin Pohjoismaihin, tähän täytyisi saada muutos”, Schauman lisää.

Kansanedustaja Maria Lohela (ps.) on Schaumanin kanssa samaa mieltä väkivallattomuudesta. Lohelan mielestä on ensiarvoisen tärkeää pyrkiä väkivallan ennaltaehkäisyyn ja estämiseen.

“Väkivaltarikoksissa rangaistukset täytyy saada tuntuvasti kovemmiksi”.

Schaumanin mukaan Suomessa pitäisi keskittyä suomalaisten mukautumiseen vallitsevassa tilanteessa.

”Ymmärrystä suomalaisten keskuudessa täytyy lisätä. Meillä on täällä erilaisia ihmisiä erilaisista etnisistä ryhmistä, siihen täytyy tottua.”

[note color=”#d3d3d3″]Viharikos

  • Viharikos on rikos, joka tehdään kansalliseen, uskonnolliseen, etniseen, seksuaaliseen tai vastaavaan kansanryhmään kuuluvaa ihmistä kohtaan kyseiseen ryhmään kuulumisen vuoksi.
  • Viharikollisuutta ei tunnisteta lainsäädännössä omaksi rikollisuudenlajikseen
  • Poliisiammattikorkeakoulu julkaisee vuosittain tutkimuksen poliisin tietoon tulleesta viharikollisuudesta

[/note]