
Uutiset
Radio Tutkan toisella lähetysviikolla pääteemana on ystävyys
Tällä viikolla lähetyksissä näkyy ja kuuluu ystäväpäivä sekä Suomen yksi suurin opiskelijatapahtuma Pikkulaskiainen.
Tiistaina maailma juhlistaa rakkauden päivää, eli ystävänpäivänä. Tiistaina kaikki kolme lähetystä käyvät läpi ystävänpäivää. Sen lisäksi Päiväkahvilla ohjelmassa käydään läpi ulkonäköpaineita.
Keskiviikko on Tutkan epävirallinen musiikkipäivä. Luvassa on taas yhteensä kolme tuntia ohjelmaa liittyen musiikkiin. Ennen kuin Tutkassa uppoudutaan musiikkimaailmaan, kuulija pääsee mukaan Kolmen_Kimppaan. Naiskolmikko keskustelee tällä viikolla siitä, että voiko Tinderissä olla boomer.
Keskiviikkoillan päättää Pia ja Kepa. Kaksikko käy Muskari –ohjelmassaan läpi nostalgisia kappaleita.
Torstaina Iltapäiväkerho aloittaa päivän värittämällä värityskirjaa. Väritystuokion jälkeen Allu&Jallu show pitävät Pikkulaskiaisten varten etkot. Aleksi ja Jani pitävät kahden tunnin lähetyksen ja luvassa on 90-luvun musiikkia, Pikkulaskiaisten tapaan.
Viikon kohokohdaksi Tutkalla nousee perjantai-illan viimeinen lähetys, kun Timo ja Myyttinen Suomi –ohjelmassa vierailee Karhun kansan edustaja puhumassa Suomenuskosta.
Tuoreimmat
-
Teemailtoja ja keräilynukkeja – Barbie-ilmiö sai turkulaiset uppoamaan vaaleanpunaiseen maailmaan
-
Yksin uuden keskellä: opiskelijoiden ryhmäytyminen on kaikkien yhteinen asia
-
Asiantuntija kertoo: toimi näin, jos työkaverisi käyttää vähemmistöjä loukkaavaa kieltä
-
Tuuli Salospohja pyöräilee ympäri vuoden – Turku yrittää saada kaupunkilaisia lisäämään kestävää liikkumista
-
Sirkusesitysten määrät Suomessa ovat kasvaneet koronavuosia edeltävästä tasosta, mutta katsojaluvut laahaavat yhä
-
Turku ei ole siellä opiskelevalle ainoa vaihtoehto kotikaupungiksi
-
TikTokin mieskuva riippuu käyttäjän algoritmeistä
-
Maatilojen haasteet näkyvät myös eläinten turvakodissa
-
Rekkalasteittan pukuja ja tekniikkaa - oopperan ja baletin kiertue päättyi Turkuun
-
Marathon Monday vetää Lappeenrantaan tuhansia kävijöitä.