Uutiset

Lääkkeiden väärinkäytön tutkimiseen kaivataan työkaluja

admin

“Laillisten lääkkeiden väärinkäyttöä on Suomessa tutkittu liian vähän, eikä väärinkäytöstä löydy kattavaa tilastointia”, sanoo ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Markus Henriksson Valviran terveydenhuollon valvontaosastosta.

[metaslider id=2323]

Yksi syy heikkoon tilastointiin on väärinkäyttämisen rajan vaikea määrittely. Esimerkiksi määrättyjen lääkeannosten määristä ei voida vetää johtopäätöksiä, koska ne ovat yksilöllisiä.

“Toiselle 30 milligrammaa Diapamia vuorokaudessa on liikaa, toiselle taas joskus tarpeellista”, sanoo Henriksson.

Valvira tutkii yksittäisiä terveydenhuoltoon liittyviä kanteluita, muttei tilastoi lääkkeiden väärinkäyttöä. Henrikssonin mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi ottaa asiassa vetovastuu.

“Esimerkiksi alkoholin ja laittomien huumeiden käyttöä on tutkittu laajalti, muttei laillisten lääkkeiden.”

Sähköinen resepti askel parempaan valvontaan

Tulevaisuudessa valvontaa pyritään tehostamaan kehitteillä olevalla, koko valtakunnan kattavalla sähköisellä järjestelmällä. Sen mahdollistavat muun muassa sähköinen resepti sekä siihen liittyvä sähköinen apteekkien reseptitietokeskus.

“Valvira pitää tärkeänä, että apteekeista toimitettavien lääkkeiden tiedot koottaisiin yhteen keskukseen; olipa resepti sähköinen, paperinen tai puhelimitse annettu”, sanoo Henriksson. Tämä osaltaan helpottaisi tilastointia ja mahdollistaisi laajemmat tutkimukset.

E-resepti on osa KanTa- eli Kansallisen Terveysarkiston palveluja. Palveluun kuuluu myös kansallinen Lääketietokanta sekä potilastiedon arkistointi, jotka otetaan vaiheittain käyttöön lähitulevaisuudessa. Sähköinen resepti on julkisen terveydenhuollon käytössä koko maassa.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on vireillä lakiesitys, joka velvoittaisi lääkärit käyttämään sähköisiä reseptejä. Tämä käytännössä poistaisi paperiset reseptit kokonaan. Toistaiseksi potilas voi pyytää reseptinsä myös paperisena sekä kieltää lääkäriä kirjoittamasta sähköistä reseptiä.

Yksityinen terveydenhuolto tärkeä lenkki kattavassa järjestelmässä

Yksityisissä lääkäriasemissa e-resepti otetaan käyttöön viimeistään ensi keväänä. Velvoite e-reseptien kirjoittamiseen ei toistaiseksi koske itsenäisiä ammatinharjoittajia. Tämä vaikeuttaa kattavan sähköisen järjestelmän rakentamista.

Yksityisistä lääkäriasemista Terveystalo ottaa e-reseptit käyttöön ensimmäisten joukossa.

“Pilotointiviikko alkaa lokakuussa. Sen jälkeen reseptit otetaan käyttöön kaikissa toimipisteissä, mikäli ei tule vakavia ongelmia”, kertoo Terveystalon johtava ylilääkäri Juha Tuominen.

Potilaalla on edelleen lainsäädännön mukainen oikeus valita paperiresepti sähköisen sijaan. Tuomisen mukaan lähtökohtaisesti kaikki lääkärit siirtyvät heti sähköiseen reseptiin.

“Yksittäisiä hitaammin siirtyviä voi olla. Kyse on kuitenkin itsenäisistä ammatinharjoittajista.”

Lääkkeiden ja reseptien väärinkäyttö on Tuomisen mukaan ongelma, mutta varsin pieni sellainen. Suurempi hyöty saadaan, kun potilaan luvalla voidaan katsoa voimassa oleva kokonaislääkitys.