Kisastudiot keräsivät katsojia yhteen sankoin joukoin

Kulttuuri

Docventures nostaa katsojan ylös kotisohvalta

admin

Keskiviikkoilta. Ravintola täyttyy asiakkaista. Muutamaa satunnaista nurkassa istujaa lukuun ottamatta silmäparit tuijottavat seinällä roikkuvaa valkokangasta. Kankaalla ei kuitenkaan pyöri jääkiekko- tai jalkapallo-ottelu. Tai ylipäänsä mikään urheilulähetys. Tässä kisastudiossa katsotaan dokumenttia.

Riku Rantalan ja Tuomas “Tunna” Milonoffin isännöimä ja palkittu Docventures-sarja vei toisella tuotantokaudellaan sosiaalisen vuorovaikutuksen aiempaa pidemmälle ja otti yleisön mukaan uudella tavalla. Tuotantotiimi järjesti eri paikkakunnille leffakerhoja, joihin katsojat voivat kokoontua porukalla katsomaan sarjan lähetyksiä ja keskustelemaan illan dokumentista.

[metaslider id=13053]

Docventures Goes Turku järjestettiin joka keskiviikko Bar Kukassa syyskuun alusta lokakuun loppuun. Dokumenttien katsomisen lisäksi järjestettiin lähetyksen teemaan liittyen oheistoimintaa, kuten tietokilpailua, tanssiesityksiä ja paneelikeskustelua.

Kisastudioiden ulkopuolella, lähetysten välissä Docventures Goes Turku oli esikuviensa tavoin aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Viikottaiset blogit ja kolumnit pohtivat viikon teemoja eri näkökulmista ja Docventures-hengessä toteutetut viikkohaasteet pyrkivät viemään katsojan syvemmälle viikon teemaan ja dokumentin aiheeseen.

Leffakerhot saivat totta kai näkyvyyttä myös itse Docventuresissa. Turun videotervehdyksissä muun muassa järjestettiin pahvi-Rikulle ja pahvi-Tunnalle kaupunkikierros.

Kisastudiot ovat hyviä esimerkkejä Rantalan ja Milonoffin filosofiasta ja Docventuresin ideasta. Tarkoitus on levittää informaatiota ja herättää keskustelua. Lisäksi kisastudioillat tuovat takaisin katoavaa perinnettä, jossa koko perhe kokoontuu television ääreen katsomaan kaikkien yhteistä lempiohjelmaa. Docventures tuo siis sosiaalisuuden takaisin televisioon.

Tätä on ilmeisesti kaivattu, sillä Turussakin lähes jokaisena kisastudioiltana istumapaikat ovat loppuneet nopeasti. Suosituimpina iltoina väkeä on jopa jouduttu käännyttämään ovella baarin ollessa niin täynnä.

Hatunnoston paikka, herrat Rantala ja Milonoff.