Kemin taiteiden yössä yhtenä ohjelmanumerona oli Tanssikoulu Stagen minishow. Kuva: Kerttu Tolvanen.
Kulttuuri
Reportaasi: Taide herättää hiljaisen Kemin
Tänä vuonna Kemin taiteiden yö järjestettiin 26. lokakuuta, ja se tavoitti yhteensä noin 3 000 kävijää. Tapahtumassa nähtiin muun muassa tanssiesityksiä, joogaa taidemuseossa ja elokuvia sekä kummituskävely.












Tuoreimmat
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita