[metaslider id=13205]
Eronnut mies kuolee keskimäärin kahdeksan vuotta nuorempana kuin avioliitossa elävä mies, käy ilmi Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisemasta tilastosta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Mika Gissler kertoo, että suuri syy tähän on alkoholin kulutuksen lisääntyminen eron myötä.
– Eronneilla alkoholin käyttö on suurempaa kuin avioliitossa olevilla. Alkoholiperäiset syyt ovat työikäisten suomalaisten yleisin kuolinsyy, Gissler kertoo.
Päihdetutkija Pia Kivelä on samaa mieltä siitä, että alkoholi liittyy usein erotilanteisiin.
– On kuitenkin vaikea selvittää onko ero aiheuttanut päihteiden käytön vai päihteiden käyttö eron, Kivelä jatkaa.
Gisslerin mukaan myös miehen sosiaalinen hyvinvointi voi eron jälkeen heikentyä, joka puolestaan saattaa aiheuttaa miehelle syrjäytymiskierteen.
Oma terveys ei kiinnosta miehiä
Naisilla vastaava ero eliniänodotteessa avioliitossa elävän ja eronneen välillä on miehiä puolet pienempi. Päihteiden käytön lisäksi miehet jäävät eron jälkeen naisia helpommin yksin ongelmiensa kanssa, sanoo Turun kaupungin psykologi Pentti Tuimala. Myös asunnon hankinta ja muuttaminen saattavat Tuimalan mukaan aiheuttaa eronneelle miehelle suurta stressiä.
– Miesten elämässä ja roolissa kehon ja terveyden seuraamisella ei ole yhtä vahvaa merkitystä kuin naisilla. Naiset huolehtivat usein lapsista ja sitä kautta myös itsestään avioeron jälkeenkin, Tuimala selventää.
Avioliitossa elävien miesten elinajanodote huomattavasti pidempi kuin eronneiden tai leskien
Alkoholiongelmaisten elinajanodote on yli 25 vuotta lyhyempi kuin muoden suomalaisten
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation