Syöpäsäätiön Movember-kampanja on saanut huomattavasti vähemmän lahjoituksia vuoden 2013 jälkeen. Lahjoituksia kertyi tuolloin 400 000 euroa. Viime vuonna kampanja keräsi 150 000 euroa. Kampanjalla on tarkoitus kerätä varoja eturauhas- ja kivessyövän tutkimuksiin.
[metaslider id=27636]
Tänä vuonna syöpäsäätiö on panostanut enemmän kampanjaan lisäämällä apua markkinointiviestinnässä. Tämän vuoden tavoitteena 250 000 euroa. Keräysaikaa on vielä viikko jäljellä.
Movember on syöpäsäätiön ainoa kampanja, johon voi yksityishenkilönä antaa kertalahjoituksen.
”Viime vuosina ei ole tullut kivessyöpää koskevia testamentteja tai suurlahjoituksia”, sanoo syöpäsäätiön varainhankintapäällikkö Helena Hulkko.
Kivessyövän hoitoa voidaan pitää menestyksenä lääketieteessä
Kuolleisuus kivessyövän vuoksi on nykypäivänä hyvin pieni, ja yli 90 prosenttia sairastuneista saadaan hoidettua nopeasti ja parantavasti. Syövän diagnostiikka on luotettavaa ja turvallista.
Kivessyöpä on harvinainen syöpä, mutta yleisin nuorten miesten keskuudessa. Riskiryhmään kuuluvat viriilissä elämänvaiheessa olevat miehet eli 20–44-vuotiaat.
Kivessyövän yleistyminen on yhä kasvussa länsimaissa. Suomessa todetaan yli 150 tapausta vuosittain. Varmoja syitä yleistymiseen ei tiedetä. Ympäristötekijät voivat olla yksi syy, arvioi urologian dosentti Peter Boström, Turun yliopistollisen keskussairaalan ylilääkäri.
Kannettavan tietokoneen käyttöä sylissä ja vastaavia seikkoja on myös epäilty aiheuttajaksi. Niistä ei tosin ole mitään pitävää näyttöä, ja niiden yhteys on hyvin epätodennäköinen.
”Perinnöllisillä syillä ei ole vahvaa merkitystä kivessyövän synnylle”, Peter Boström sanoo.
Vielä lääkärit eivät ole löytäneet varmaa keinoa, jolla kivessyövän riskiä voidaan ehkäistä.
Arkaan aiheeseen pyydetään helpommin neuvoa
Syöpäjärjestöjen valtakunnallisen maksuttoman neuvontapalveluihin on otettu enemmän yhteyttä kivessyövästä kuin ennen.
Aihe on miehille arka, koska hoitomuodot voivat aiheuttaa hetkellisiä seksuaalisia ongelmia. Palveluiden sähköpostineuvonta ja internetin pikakeskustelu ovat helpottaneet miesten kynnystä kysyä neuvoa diagnoosien ja syöpäepäilyjen kohdalla.
[note color=”#d3d3d3″]
Omatoiminen seuranta on erittäin tärkeää
Itsenäinen kivesten tutkinta on olennaista, jotta syöpä voidaan todeta varhaisessa vaiheessa ja hoitaa. Kaikkia muutoksia kiveksissä pidetään syöpänä, kunnes asiaa on tutkittu tarkemmin.
Normaali kives on pinnaltaan tasainen, liikkuva ja siitä tunnistaaa lisäkiveksen hyvin. Kiveskasvain tuntuu tyyppillisesti kiinteänä tai kumimaisena kiinteytenä kiveksen sisällä.
Kivessyövän voi havaita kyhmynä kiveksissä, toisen kiveksen suurenemisena, kiinteyden muuttumisena tai kipuna. Laajemmalle levinnyt kivessyöpä saattaa aiheuttaa myös selkä- ja vatsakipua, hengenahdistusta tai veriyskää.
Näin tutkit kiveksesi:
- Tutki molemmat kivekset kummallakin kädellä vuorotellen.
- Pidä kivestä peukalon ja muiden sormien välissä ja pyörittele sitä kädessäsi.
- Kiinnitä huomioita mahdollisiin kyhmyihin tai muutoksiin kiveksen pinnassa.
Lähde: https://www.kaikkisyovasta.fi/tietoa-syovasta/syopataudit/kivessyopa/
[/note]
Tuoreimmat
-
Hiphop-artistille tekoäly on toimiva apuväline, mutta yhä useampi musiikintekijä suhtautuu siihen kriittisesti
-
Palopelastajat kohtaavat asioita, joita muut eivät näe koko elämänsä aikana
-
Kirjeet ja päiväkirjat 200 vuoden takaa paljastavat, miltä hätä Turun palon keskellä tuntui
-
"Cosplay-kilpailut ovat käsityön ja teknisten töiden estradi", sanoo tuottaja Aada Harju
-
Omalle alalle voi työllistyä mutkien kautta
-
Unelmana keskittyä täyspäiväisesti jääkiekkoon – pelaajat toivoisivat edes pientä korvausta
-
Sosiaalinen media on monelle ainoa paikka olla oma itsensä
-
Armeijan valinneet naiset kannattavat koko ikäluokkaa koskevia kutsuntoja
-
Ilmaiset ja edulliset vapaa-ajan mahdollisuudet kiinnostavat nuoria
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä