Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää 

Mielenterveyden keskusliiton mukaan masennukseen sairastuu Suomessa joka viides. Minä olin yksi heistä. Sairaus eli minussa pitkään, enkä tiennyt lähtisikö se koskaan pois. Mutta selvisin. Parantumisen aikana seurasin mielialojani päivittäin ja koukutuin hyvien päivien putkeen. Huomasin ahdistuvani pienistäkin negatiivisista tunteista, enkä halunnut antaa niille tilaa ajatuksissani. Mieleni oli vallannut uudenlainen pelko: enkö pääse huonosta olosta ikinä eroon? 

Oli pelottavaa tajuta kuinka hyvää elämä voi olla. Maailmani muuttui väsyneestä selviytymistaistelusta hyvän elämän oppikirjaesimerkiksi, enkä halunnut enää ikinä palata takaisin. Minulla ei ollut mitään syytä kokea oloani masentuneeksi; elintapani olivat täydelliset. Valitettavasti suru iski ajatuksiini yhtä yllättäen kuin kevään viimeinen takatalvi. 

Jälkeenpäin ymmärrän, kuinka tein itse silloin huonosta olostani kärpäsestä härkäsen. Ne hetket, kun koin negatiivisia tunteita, olisivat voineet olla vain hetkiä. Sen sijaan tein jotain itselleni epätyypillistä, ajattelin pessimistisesti. Minä en voisi olla terve, en ansaitse sitä ja kaikki hyvä oli vain silmälumetta. Paranemisprosessini hidastui sen takia, koska pelkäsin sen hidastuvan. Onneksi optimisti pääni sisällä oli päättänyt, että muutoksen aika on nyt. 

Vuodenaikojen vaihtuessa minäkin toden totta muutuin. Kesäkuukausia odotin varmoin mielin, koska silloin olen voinut aina parhaiten. Kuitenkin, vaikka aurinko paistoi ja hellerajat paukkuivat, en aina jaksanut nousta sängystä ja ajatukseni velloivat murheissa. Pelkäsin vuoden parhaimman ajan kiitävän ohitseni. 

Siitä huolimatta aurinko nousi taas seuraavana päivänä ja rantakelit olivat vieläkin kohdillaan. En ollut menettänyt elämästäni mitään, päinvastoin. Huomasin tarvitsevani päiviä, joina annan kehoni levätä vuodenajasta riippumatta. Kun annoin itseni ensimmäistä kertaa kohdata negatiiviset ajatukset, tajusin niiden olevan ohimeneviä. Niiden jälkeen olikin taas hyvä olo. 

Huonot hetket, päivät ja miksei viikotkin, ovat osa elämää. Osa hyvää elämää. Sellaista elämää, jossa on sopivissa määrin kaikenlaisia tunteita. Kun syksy teki tuloaan ikimuistoisen kesän jälkeen, en pelännyt. Välillä ajatukseni olivat yhtä harmaita kuin marraskuinen aamupäivä, toisinaan yhtä kirkkaita kuin kesäkuun polttava aurinko. Hyväksyin viimein sen, etten voi olla onnellinen aina, ja se teki minut onnellisemmaksi kuin koskaan.