Kuva: Heidi Akselin

Hyvinvointi

Koululääketiede hoitaa oireet, muttei juurisyytä

Heidi Akselin

Bioanalyytikko Eeva Serafinin elämä kääntyi vuodessa päälaelleen epätavallisten terveysoireiden takia. Länsimaisen lääketieteen ratkaisujen osoituttua tehottomiksi hän päätti ottaa ohjat omasta terveydestään ja selvittää oireidensa juurisyyt.

Vuonna 2018 Eeva Serafin työskenteli verikeskuksen päivystävänä laboratoriohoitajana. Useiden traumapotilaiden hoitaminen päivittäin vuosien ajan oli hetkistä ja kuormittavaa. Serafin kertoo terveytensä alkaneen rakoilla huomattuaan, ettei työn keskeltä löytynyt aikaa kysyä, mitä hänelle itselleen kuului.

Pitkäaikaisen henkisen vyyhdin purkaminen johti voimakkaaseen hermoston ylikuormittumiseen. Neljän päivän unettomuuden jälkeen Serafin lähti hakemaan melatoniinia ensiavusta, josta hän päätyi osastohoitoon.

Hän kertoo havainnoineensa, että länsimaisen lääketieteen protokollan mukaan potilaan oireet usein turrutetaan lääkkeillä, mutta varsinainen juurisyy jätetään kuitenkin tutkimatta. Tästä syystä Serafin päätti ottaa itse päävastuun terveydestään.

Kuva: Eeva Serafin

Ydinpommeja suolistoon

Puolen vuoden päästä Serafin joutui kuitenkin jälleen turvautumaan lääkäreiden apuun: hänellä todettiin ulkomailta saatu lois- sekä suolistobakteeri-infektio. Hoitokeinoksi määrättiin useita antibioottikuureja.

”Ymmärrän, ettei lääkäreillä ollut muuta keinoa infektion hoitoon, mutta antibiootit tekivät enemmän haittaa kuin hyötyä. Korjaan suolistoani vielä viiden vuoden jälkeenkin.”

Samana syksynä Serafin kohtasi terveyssarjansa viimeisen mullistuksen murtaessaan arkisissa toimissa kolme luuta, minkä jälkeen hän löysi itsensä pyörätuolista.

”Ortopedin mukaan murtumat aiheutuivat kalsiumin puutteesta. Myöhemmin minulla on todettu ravinteiden imeytymishäiriö suoliston huonon kunnon vuoksi.”

Serafinin epäonneksi hänen molemmat jalkansa kipsattiin väärin. Silti, hän ei ole täysin menettänyt uskoaan länsimaiseen lääkehoitoon. Serafin toteaa sen tarjoavan ylivertaista apua akuutteihin tilanteisiin.

”Luunmurtumien kanssa ei voi mennä homeopaatille, hierojalle tai energiahoitajalle. Silloin pitää valita sellaiset ammattilaiset, jotka osaa parsia meidät kokoon”, hän painottaa.

Serafin silti toivoo, että länsimaisen lääketieteen edustajat katsoisivat ihmistä kokonaisvaltaisena kokonaisuutena ja että myös näkymättömät oireet otettaisiin vastaanotolla vakavasti.

Kuva: Eeva Serafin

Myrkyllinen metallikuorma

Serafin pitää entisen työnsä vaatimia rokotteita yhtenä merkittävimmistä syistä terveytensä romahtamiseen.

”Tehosteaineena käytetty alumiini sekä muu toksiinikuorma ovat erityisen haitallisia suolistolle, luustolle ja aivoille.”

Serafin kertoo vaihtoehtoistutkimuksissa hänen kehostaan löydettäneen myös eri kudoksiin varastoituneita raskasmetalleja.

Tänä päivänä Serafin hoitaa itseään luontaisin keinoin. Hän valmistautuu asiaan perehtyneiden ammattilaisten ohjeistamiin kevyt- ja raskasmetallipuhdistuksiin sekä parasiittihäätöön.

”Puhdistuksissa järjestys ja metodit ovat tärkeitä. Parasiitit vapauttavat kuollessaan erilaisia toksiineja, kuten raskasmetalleja, jotka saattavat kuormittaa kehoa. Siksi ammattilaisen apu on usein tarpeen.”

Lopuksi Serafin korostaa oman tiedonhankinnan merkitystä.

”Kun ammattilainen tekee olosi tyhmäksi tai luulee tietävänsä ainoan hoitokeinon, ota asioista selvää itse. Ajattele tätä maailmaa nurinkurisesti. Näkökulmia ja vastauksia yleensä löytyy kultaisesta keskitiestä.”