Ihmiset
Anime avasi Johannes Natuselle oven samanhenkiseen yhteisöön
Johannes Natusen sosiaalinen elämä Turussa sai alkunsa Turun Anime- ja Mangaseura Senpai ry:n kautta. Animen avulla hän on myös tutustunut japanilaiseen kulttuuriin.
Johannes Natunen, 24, toimii Turun Anime- ja Mangaseuran somevastaavana sekä häirintäyhdyshenkilönä.
Animessa Natusta kiinnostavat japanilaiset kulttuurielementit kuten tavallinen arkipäiväinen elämä Japanissa sekä japanilainen ruoka. Hän erityisesti mainitsee tutustuneensa japanilaiseen ruokaan animen kautta. Japanilainen tarinankerronta myös kiehtoo häntä ja vetää nopeammin mukaansa kuin useat länsimaiset sarjat.
Ensikosketus animeen
Natusen kiinnostus animea kohtaan heräsi vasta nelisen vuotta sitten, kun hän ensimmäisen älytelevisionsa myötä löysi Netflixistä Sword Art Online -nimisen sarjan. Kyseessä oli animesarja, mutta luettuaan kuvauksen hän piti sitä mielenkiintoisena. Lopulta Natunen oli katsonut sarjan kaksi kautta parissa päivässä. Aikaisemmin hän oli katsonut jonkin verran näyteltyjä sarjoja, eivätkä japanilainen kulttuuri tai animaatiot olleet herättäneet kiinnostusta.
Sword Art Online -sarja jakaa mielipiteitä animepiireissä. Siitä huolimatta sarjalla on edelleen erityinen paikka Natusen sydämessä.
”Jos ymmärtää animesta jotakin, niin sitä on vähän häpeällistä myöntää. Onneksi olen myöhemmin saanut kuitenkin kokea, että on parempiakin animesarjoja olemassa”, Natunen mainitsee.
Oman yhteisön löytäminen
Turun Anime- ja Mangaseura Senpai ry:stä Natunen kuuli ensimmäisen kerran kaveriltaan.
”Se oli sitä aikaa, kun olin jo vähän uskaltautunut pois niin sanotusta animekaapista kavereilleni.”
Natunen mietti ajoittain Senpain toimintaan osallistumista. Vuosi kuitenkin ehti vierähtää ennen kuin hän uskaltautui osallistumaan seuran järjestämään videoiltaan. Esitetty sarja ei lopulta ollut Natusen mielestä mielenkiintoinen, mutta videoillan päätteeksi hän liittyi seuran jäseneksi. Senpaissa tuntui olevan mukavaa porukkaa ja hän koki olonsa tervetulleeksi.
”Jes, viimeinkin ihmisiä, jotka voivat samaistua tähän minun mielenkiintooni”, Natunen kertoo ajatelleensa.
Koronan myötä Natunen tunsi jäävänsä vähän yksin Turussa. Hän kokee, että hänen sosiaalinen elämänsä alkoi seuraan liittymisen myötä. Se antoi hänelle kontakteja. Natunen on kiitollinen ja iloinen siitä, että on löytänyt oman porukkansa seuran kautta.
“Periaatteessa auttanut luomaan elämän Turussa”, Natunen toteaa.
Seuran toimintaan osallistuminen
Natunen kertoo, että osallistumiseen on matala kynnys. Ainoa mitä tarvitsee tehdä, on astella Rehtorinpellonkadulla sijaitsevan Terrakodin ovista sisään, jotta pääsee katsomaan animea. Ihmiset kuitenkin tervehtivät ja uusien osallistujien kanssa käydään juttelemassa. Tietenkään ketään ei pakoteta osallistumaan keskusteluun. Ujompiakaan osallistujia ei suljeta yhteisöstä pois.
Senpaissa järjestetään viikoittain tapahtumia. Useimmiten ne ovat videoiltoja, joissa katsotaan yhtä tai useampaa animesarjaa tai –elokuvaa muutaman tunnin ajan. Välillä ohjelmassa on pelkkää hengailua, milloin jäsenistöön pääsee tutustumaan paremmin. Seura järjestää neljä kertaa vuodessa uusien sarjojen ilta –tapahtuman, jossa katsotaan animekauden kahdentoista uuden sarjan ensimmäiset jaksot. Ilta on seuran suosituimpia tapahtumia.
Jäsenyys ei ole alkuun pakollinen. Paikalle voi mennä muutaman kerran tunnustelemaan ja miettiä sitten jäsenyyttä.
Tapahtumien suunnittelua ja seuran edustamista
Senpain hallituksessa oleminen on antanut Natuselle paljon tekemistä. Varsinkin kuluneena syksynä hän on ollut kiireinen eri tapahtumien järjestelyissä. Natunen kokee toiminnan mielenkiintoiseksi ja juuri sellaiseksi missä hän haluaa olla koko sydämellään mukana.
“Jos ei olisi tätä animeseuraa, minulla ei olisi hirveästi tekemistä.”
Somevastaavana Natunen julkaisee välillä seuran sosiaalisen median kanaviin postauksia, mutta enimmäkseen hän on ollut mukana suunnittelemassa tapahtumia sekä päässyt myös järjestämään niitä. Välillä hän saa päättää, mitä seuran videoilloissa katsotaan. Hän on usein mukana edustamassa seuraa erilaisissa tapahtumissa kuten coneissa.
Conit ovat harrastetapahtumia, joihin samasta aiheesta kiinnostuneet ihmiset kerääntyvät osallistumaan tapahtuman ohjelmaan, tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä ja viettämään aikaa.
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation