Ihmiset
Matkani opiskelijaksi: Vahinkokipinästä syttyi roihuava rakkaus koodaamiseen
Ennakkoluuloton kiinnostuksen kohteiden seuraaminen vei Jenna Laaksovirran verkkosivukoodauksen pariin, vaikka koodinpätkien pakertaminen olikin aluksi kouluaineiden inhokkien joukossa.
Millainen opiskelumatkasi on ollut?
Matkahan alkoi peruskoulun jälkeen kokkipuolelta. Olin siellä vuoden, eikä se oikein maistunut. Jätin sen sitten kesken, kun meni solisluu poikki ja sai jäädä pitkälle sairauslomalle. Sen jälkeen piti miettiä, että mitä teen seuraavaksi ja siinä sossutkin ottivat yhteyttä, kun ne pelkäsivät, että jään yhteiskunnan ulkopuolelle.
Hetken miettimisen jälkeen hain Loimaalle media-assistentiksi. En ollut ihan varma, mitä tutkinto pitää sisällään – luin vaan, että valo- ja videokuvausta, ja ajattelin sen ainakin olevan sellaista mikä kiinnostaa. Minulle soitettiin päivää ennen koulun alkua, että pääsin varasijalta sisään. Sanoin etten tule, mutta soitin niille pari tuntia myöhemmin, että ehkä sitten kuitenkin.
Siellä oli paljon graafista suunnittelua, valokuvausta, videotuotantoa ja kaikkia tämmöisiä, mitkä olivat itsellä harrastuksina jo aiemminkin, niin koulutus osuikin aika täydellisesti omalle kohdalle.
Sieltäkö syttyi kipinä nykyiseen alaan?
Kipinä syttyi vähän vahingossa. Viimeisessä näytössä piti tehdä verkkosivut. Vihasin verkkosivujen tekemistä ja koodaamista. Ajattelin, että kunhan näytöstä nyt vain pääsee läpi. Sitten kun työharjoittelun aikana aloin päästä koodaamisesta jyvälle niin tajusin, että tämähän on hemmetin kivaa hommaa.
Valmistumisen jälkeen jäin mainostoimistoon töihin, ja siellä tarjottiin oppisopimusmahdollisuutta web-designerin ammattitutkintoon. Siellä oli enemmän koodausta ja verkkosivujen suunnittelua. Sen jälkeen halusin lähteä ammattikorkeakouluun, ja tämä tradenomikoulu on ollut sitten pelkkää koodausta.
Mitä opiskelu sinulle merkitsee?
Itsensä kehittämistä. Etenkin motivoituneelle ihmiselle on todella hyvä, että joku jakaa sinulle tietoa. Jos tätä kaikkea tekisi itsenäisesti ja yksin, niin se olisi ihan äärimmäisen raskasta. Vertaistuki on todella tärkeää, sillä joitain asioita ei opi lukemalla, vaan vasta sitten kun joku selittää sen ihan selvällä suomen kiellellä.
Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?
Lähden jatko-opiskelemaan, mutten ihan tiedä vielä mihin. Olen miettinyt ylempää ammattikorkeakoulua; toki sinne vaaditaan kaksi vuotta työkokemusta ennen kuin sinne voi päästä. Samalla alalla pysyisin kuitenkin, mutta se olisi sitten enemmän johtamiskoulutusta tai syventymistä johonkin tiettyyn osa-alueeseen. Olen myös miettinyt maisteritutkintoa, mutta ehkä ylempi AMK tuntuu kiinnostavammalta.
Miten lisäopiskelut ovat vaikuttaneet työhösi?
Työtehtävistä on tullut todella paljon vaativampia ja pitää ymmärtää isompia kokonaisuuksia. Mainostoimistossa työnkuvaani kuului ihan kaikkea, mitä siellä voi tehdä. Nykyään teen pelkästään verkkosivuja ja olen saanut spesifioitua siihen osa-alueeseen.
Onko koulutus antanut tarpeeksi hyvät tiedot ja taidot työelämään?
Koulusta on saanut hyvin valmiuksia, mutta eihän se kerro käytännön työstä yhtään mitään. Tiedät sieltä täältä paljon, mutta et osaa mitään niistä asioista hyvin. Mutta kun tiedät edes hieman asiasta, niin siitä on helppoa oppia lisää. Jos et tietäisi jonkun asian koko olemassaolosta, niin vaikeahan niitä on opetella.
Ammattimaisuus tulee kuitenkin vasta työstä, eikä sitä saa koulun penkiltä.
Jenna Laaksovirta
25-vuotias.
Kotoisin Loimaalta.
Valmistuu tänä syksynä tietojenkäsittelyn tradenomiksi Turun AMK:sta.
Työskentelee koodarina sekä käyttäjäkokemus- ja käyttöliittymäsuunnittelijana.
Aikaisempia koulutuksia: media-assistentti ja media-alan ammattitutkinto (webdesigner).
Harrastuksina judo, ratsastus, kuntosali ja 2,5-vuotiaan Totti-pinserin kanssa touhuaminen.
Tuoreimmat
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla
-
Turun kaupunki suojelee harvinaista perhoslajia
-
Palo-ja pelastusalalla on tarve lisätyövoimaan
-
Runsas hedelmäsokerin käyttö voi johtaa moniin terveyshaittoihin