[alert color=”light”]Se paikka, jossa olet nauranut ja itkenyt – jossa olet katkaissut jalkasi ja juonut maailman parhaan aamukahvin. Se paikka, joka on ikuisesti osa sinua.
Puolalan koulu oli tavallinen vuonna 1888 rakennettu turkulainen opinahjo. Se oli kansainvälinen, piti musiikista ja osasi puhua monella kielellä.
Pirkko Koskela oli puolestaan tavallinen vuonna 1955 syntynyt tyttö Virolahdelta. Utelias nuori nainen oli opiskellut biologian ja maantieteen opettajaksi Helsingin yliopistossa.
Vuoden 1984 syksyllä he tapasivat.
”Valitsin tämän koulun, koska tiesin sen olevan lähellä kauppatoria. Kun lopulta näin rakennuksen kunnolla, niin leukani loksahti. Ajattelin, että saisinko ihan totta opettaa näin hienossa paikassa”, Koskela kertaa Puolalan koulun varastohuoneessa.
Vuoden 1984 syksystä on kulunut lähes kolmekymmentä vuotta. Matkan varrelle on mahtunut lukemattomia muistoja. Pian yhteinen taipale kuitenkin päättyy – Koskela jää puolentoista vuoden kuluttua eläkkeelle.
”Minun paikkani”- juttusarjan ensimmäinen osa sukeltaa siteeseen, joka syntyy opettajan ja opinahjon välille.
[vimeo id=”78334160″ width=”600″ height=”337″ /]
Tuoreimmat
-
Glow up on ikuinen trendi, joka muuttaa muotoaan vuosikymmenten vaihtuessa
-
Animaatioiden stereotyyppinen naiskuva alkaa murtua
-
Naisista koostuvat tiimit saavat vain alle prosentin startupeihin sijoitetusta pääomasta
-
Mikrotrendit syntyvät somessa – "Menee kaksi kuukautta ja vaatetta ei enää ole missään"
-
Yhdysvaltojen kampuksilla urheilu ja opiskelu kulkevat käsi kädessä
-
Voiko iltaihmisestä tulla aamuihminen? Asiantuntijat kertovat, miten rytmiä voi muuttaa
-
Taksilainsäädäntö uudistuu: Takseihin erottuvat rekisterikilvet
-
Varanäyttelijät ovat esityksen turva, mutta he jäävät vähemmälle huomiolle
-
Miksi mielenterveydestä puhuminen on edelleen vaikeaa nuorille miehille?
-
Kaksi nuorta kertoo, miksi seurakuntavaaleissa kannattaa äänestää