[alert color=”light”]Se paikka, jossa olet nauranut ja itkenyt – jossa olet katkaissut jalkasi ja juonut maailman parhaan aamukahvin. Se paikka, joka on ikuisesti osa sinua.
Puolalan koulu oli tavallinen vuonna 1888 rakennettu turkulainen opinahjo. Se oli kansainvälinen, piti musiikista ja osasi puhua monella kielellä.
Pirkko Koskela oli puolestaan tavallinen vuonna 1955 syntynyt tyttö Virolahdelta. Utelias nuori nainen oli opiskellut biologian ja maantieteen opettajaksi Helsingin yliopistossa.
Vuoden 1984 syksyllä he tapasivat.
”Valitsin tämän koulun, koska tiesin sen olevan lähellä kauppatoria. Kun lopulta näin rakennuksen kunnolla, niin leukani loksahti. Ajattelin, että saisinko ihan totta opettaa näin hienossa paikassa”, Koskela kertaa Puolalan koulun varastohuoneessa.
Vuoden 1984 syksystä on kulunut lähes kolmekymmentä vuotta. Matkan varrelle on mahtunut lukemattomia muistoja. Pian yhteinen taipale kuitenkin päättyy – Koskela jää puolentoista vuoden kuluttua eläkkeelle.
”Minun paikkani”- juttusarjan ensimmäinen osa sukeltaa siteeseen, joka syntyy opettajan ja opinahjon välille.
[vimeo id=”78334160″ width=”600″ height=”337″ /]
Tuoreimmat
-
Kun some muuttuu turvallisuuskysymykseksi – Tulisiko TikTok kieltää?
-
Siististi, mutta omana itsenä – näin pukeudut työhaastatteluun vuonna 2025
-
Atlantin merivirtauksen pysähtyminen on liian suuri riski maailmalle otettavaksi
-
Veikkausliigaseura FC Inter hyödyntää teknologiaa arjessaan – uusia pelaajia helpompi tarkkailla
-
Matkustaminen lasten kanssa maalla, merellä ja ilmassa
-
Keittiöpsykologia – tapa ymmärtää vai leimata tuntemattomia?
-
Äänimaljat tuottavat rauhoittavaa värähtelyä
-
Sisäpyöräily on laji, jota voi harrastaa ympäri vuoden
-
"Emma Tallilla" on turvallinen YouTube-kanava kaikille hevosista kiinnostuneille
-
Suomalaiset frisbeegolf-yritykset valloittavat maailmaa