Aikamatka 20360 taideteos. Kuva: Kasper Lindell
Kulttuuri
Aikamatka 20360 -yhteisötaideteoksessa panostettiin kierrätettyjen materiaalien käyttöön - Se toi haasteita matkan varrelle
Aikamatka 20360 -yhteisötaideteos on saavuttanut huippusuosion. Se avaa ovensa yleisölle vielä kerran syyslomaviikolla. Teos ottaa kantaa ylikulutukseen ja ympäristöasioihin. Sen luonnissa käytetyistä materiaaleista 90% oli kierrätettyjä. Se loi haasteita prosessiin, mutta päästi myös luovuuden todenteolla valloilleen.
Tuoreimmat
-
Nuoret poliitikot kertovat, millaista oli kampanjoida ensimmäistä kertaa
-
Thainyrkkeily on Thaimaassa tapa elää - Suomessa lajin näkyvyys on yhä vähäistä
-
DJ ei ole vain ihmisjukebox vaan asiakaspalvelija
-
"He ovat ennen kaikkea ihmisiä", sanoo vankien psykologi Anu Rönnqvist
-
Kädenvääntö on iloinen kamppailulaji
-
Lukulähetin ihanin kokemus olikin hiljaisuus
-
Kahvia ja kehräystä vai kovaa stressiä? – Kissakahvilan arki voi stressata tai aktivoida
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena