Appropasseihin kerätään leimoja. Kuva: Nella Kontunen
Kulttuuri
Approt tuovat baarien arki-iltoihin vilskettä, mutta voivat käydä opiskelijoille kalliiksi
Approja on järjestetty ympäri Suomea jo pidemmän aikaa, mutta Turussa ne ovat yleistyneet vasta parin viime vuosikymmenen aikana.
Tutka syventyy -sarjassa toimittaja keskittyy yhteen aiheeseen kolmesta eri näkökulmasta.
Tämä on toinen osa opiskelijatapahtumia käsittelevästä juttusarjasta. Ensimmäisessä osassa käsitellään poikkareita ja seuraavassa osassa sitsejä.
Tuoreimmat
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa
-
Naisjääkiekon kehittyminen vaatii asennemuutosta erityisesti seuroissa
-
Asevelvollisuuden laaja uudistus vaatisi useiden vuosien valmistelun