
Kulttuuri
Dokumentti: Heijastuksia
Heijastuksia on kuuden äidin kokemuksiin perustuva kertomus matkasta parempaan huomiseen.
Väärään ihmiseen luottaminen ajoi naisen myymään itseään vieraaseen maahan. Raskaaksi tullessaan hän pakeni, sillä hän halusi tarjota lapselleen mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään. Nyt hän hakee turvapaikkaa Suomesta.
Lyhytdokumentti palkitaan 10. marraskuuta Plural+ -elokuvakilpailussa. Lapsille ja nuorille suunnatun kilpailun teemana on siirtolaisuus, monimuotoisuus, osallisuus ja muukalaisvihan torjuminen. Vuonna 2017 kansainväliseen kilpailuun osallistui 320 videota, joista 29 palkittiin.
Kilpailun järjestää vuosittain Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM sekä YK:n sivilisaatioiden allianssi UNAOC. Lue lisää täältä.
Tuoreimmat
-
Teemailtoja ja keräilynukkeja – Barbie-ilmiö sai turkulaiset uppoamaan vaaleanpunaiseen maailmaan
-
Yksin uuden keskellä: opiskelijoiden ryhmäytyminen on kaikkien yhteinen asia
-
Asiantuntija kertoo: toimi näin, jos työkaverisi käyttää vähemmistöjä loukkaavaa kieltä
-
Tuuli Salospohja pyöräilee ympäri vuoden – Turku yrittää saada kaupunkilaisia lisäämään kestävää liikkumista
-
Sirkusesitysten määrät Suomessa ovat kasvaneet koronavuosia edeltävästä tasosta, mutta katsojaluvut laahaavat yhä
-
Turku ei ole siellä opiskelevalle ainoa vaihtoehto kotikaupungiksi
-
TikTokin mieskuva riippuu käyttäjän algoritmeistä
-
Maatilojen haasteet näkyvät myös eläinten turvakodissa
-
Rekkalasteittan pukuja ja tekniikkaa - oopperan ja baletin kiertue päättyi Turkuun
-
Marathon Monday vetää Lappeenrantaan tuhansia kävijöitä.