Kulttuuri
"Laulaminen on sivistynyttä huutamista"
Harvalla ei ole yhtään sävelkorvaa. Eri sävelkorkeuksille pääseminen vaatii lapsenomaista heittäytymistä.
Pääsin toimittajana käymään nopealla laulutunnilla. Halusin selvittää, osaavatko kaikki laulaa, pystyykö sävelkorkeuksia löytämään ilman ammattilaisen apua, ja löytyykö kaikilta sävelkorvaa.
Sain kaikkiin kysymyksiini vastauksen ja vähän enemmänkin.
Lauluharrastuksen aloittaminen tapahtuu pääosin aikuisiällä. Se on hauska tapa treenata ääntä, ja siitä on myös hyötyä puheammateissa. Laulamista pystyy harjoittelemaan kotona. Se voi olla vaikeaa, jos ei tiedä missä ongelmakohta piilee. Nyrkkisääntö on, että jos jokin tuntuu pahalta, se menee yleensä silloin myös väärin.
Melkein kaikilta löytyy sävelkorvaa, mutta vaikeus on yleensä lihasten ja kuulon yhdistämisessä.
Haastattelin Ääniräätäleiden toimitusjohtajaa ja laulupedagogi Minna Laukkasta. Hän lainasi haastattelussa aiempaa opettajaansa sanoin:
”Laulaminen on sivistynyttä huutamista.”
.
Tuoreimmat
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita