Kulttuuri
Muraalit ovat Turun katutaiteen väriläiskiä
Monta metriä korkeat muraalit eli seinämaalaukset värittävät rakennusten harmaita seiniä Turussa. Laadukkaalla muraalitaiteella riittää kysyntää esimerkiksi Turun kaupungin ja taloyhtiöiden tahoilta.
Turkulainen muotoilija ja kuvataitelija Jukka Hakanen innostui katutaiteen tekemisestä yli 20 vuotta sitten. Nykyään Hakasen teoksia voi ihailla ympäri Turkua, ja uusia muraaleja syntyy kuin liukuhihnalta. Hakanen käyttää yhden muraalin tekemiseen aikaa maksimissaan viikon, vaikka sitä voi olla ohikulkijana vaikea uskoa. Suurten seinämaalausten määrä on viime vuosikymmenen aikana lisääntynyt maan joka kolkassa, ja omaan naapurustoon maalatusta muraalista muodostuu helposti asukkaiden ylpeydenaihe.
Tuoreimmat
-
“Olen kiitollinen kodin avoimesta keskusteluilmapiiristä”, kertoo papin poika Kalle Laakso
-
Perheyrityksessä työt eivät aina jää työpaikalle
-
Turun Pietari-seura harkitsee nimenvaihtoa parantaakseen imagoaan
-
Euroopan keskuspankki ja korot alle kahdessa minuutissa
-
Perintövero alle kahdessa minuutissa
-
Hybridivaikuttaminen alle kahdessa minuutissa
-
Kameran takana oma visuaalinen maailma
-
Millaista on tehdä työtä, josta ei saa kertoa muille?
-
Ihmisellä on luontainen halu laulaa, sanoo kuoronjohtaja Ville-Veikko Verha
-
Naiset oppivat häpeämään alushousuja jo nuorena