
Kulttuuri
Omaperäisyys Suomen valttikortti muotimaailmassa
Suomalainen suunnittelija kertoo teoksissaan tarinan.
Suomalaisuus on maamme suunnittelijoiden vahvuus ulkomailla. Suunnittelumaana Suomi on pitkään kulkenut täysin omia jalanjälkiään. Toki trendejä on seurattu jo pitkään, mutta niistä on tehty omanlaisia kokonaisuuksia.
Suomen Tekstiili ja Muoti Ry:n viestintäpäällikkö Mari Kamajan mukaan Suomi on vahvoilla monipuolisuutensa vuoksi.
”Suomella on tarjota muotoilun ja suunnittelun saralla useita eri vaihtoehtoja, lähes jokaiselle maulle löytyy jotain”, Kamaja pohtii.
Tuotteiden alkuperällä iso merkitys
Suomalaisia kuluttajia kiehtoo kotimaisuus ja mahdollisuus päästä kosketuksiin tuotteiden alkuperään. Suunnittelusta valmiiseen tuotteeseen matka on pitkä. Se vaatii suunnittelijalta ja yrittäjältä paljon muutakin kuin luovan suunnittelun.
Suunnittelija Olli Sallinen Saana ja Olli -yrityksestä uskoo vahvaan suomalaiseen pohjavireeseen. Turkulainen Saana ja Olli -yritys valmistaa kaikki tuotteensa 100% eurooppalaisista hamppukankaista.
”Meillä tavoitteet ovat alusta asti olleet ulkomailla. Sinne pääseminen vaatii suunnittelijalta oman näkemyksen jatkuvaa kehittämistä”, Sallinen kertoo.
Harjoittelut ja kilpailut tärkeä ponnahduslauta
Kansainvälisillä markkinoilla tulevaisuuden suunnittelijoille on tarjolla useita väyliä päästä ihmisten tietoisuuteen.
Muotisuunnittelija Satu Maaranen voitti vuonna 2013 kansainvälisesti arvostetun ranskalaisen Festival De Hyèresin pääpalkinnon. Sen myötä hän on päässyt urallaan tekemään töitä useissa eri maissa ja yhteistöitä hänellä on kertynyt esimerkiksi Marimekon ja Petit Bateaun kanssa.
”Uusille suunnittelijoille haluan antaa neuvoksi olla päämäärätietoisia ja rohkeita. Kansainvälisiä kisoja alalla riittää ja niihin kannattaa osallistua. Harjoitteluja kannattaa tehdä sekä pienemmissä että isommissa muotitaloissa”, Maaranen neuvoo.
Matti Järvinen ja Hanna Pennanen PUF Design Marketista kannustavat nuoria suunnittelijoita rohkeuteen ja luottamaan omaan visioon.
”Kun uskallat tehdä jotain sydämellä ja teet sen omannäköisesti, tämä varmasti myös palkitaan. Välillä toki tarvitaan malttia ja kärsivällisyyttä, jotta pääsee tavoitteeseen”, Järvinen ja Pennanen pohtivat.
Tuoreimmat
-
Turun tuomiokirkon kellot häiritsevät lähialueen asukkaita
-
Allu&Jallu PODCAST 6 Tapaus Rainbow ja hammaslääkärissä ilman housuja
-
Kuinka varmistetaan turvallisuus sprinttisuunnistuksessa?
-
Pienkirpputorit menestyvät omaperäisen sisustuksen avulla
-
Rescue-koiriin kohdistuu paljon ennakkoluuloja
-
Turun valotaideteokset eivät ole kertakäyttötavaraa: viime vuoden töistä yksi on Iso-Britanniassa, mutta toinen poltettiin näyttävästi
-
Turku on jo viidettä kertaa maailman johtavien ilmastokaupunkien joukossa – Suomen kaupungeista vain Tampere ja Vantaa samassa luokassa
-
Tuomiokirkon joulukuusi ei soveltunut laivapuuksi
-
Turun pääkirjastossa avataan äänityshuone – tiesitkö sinä, mitä kaikkea muuta kirjasto tarjoaa?
-
Barista-kaurajuomat ovat kahviloiden sekä kuluttajien hittituote