
Kulttuuri
Suomalainen muoti kiitoradalla
Suomi valittiin teemamaaksi kansainväliseen ja merkittävään miesten muotitapahtumaan Italiaan.
Oli kyse sitten Pariisin muotiviikoista tai Italian Firenzessä järjestetystä Pitti Uomosta, joka on Euroopan yksi tunnetuimmista miesten muotitapahtumista, Suomi ja suomalainen muoti ovat nykypäivänä osa näitä tapahtumia.
Suomalainen miesten muoti pääsi paraatipaikalle Firenzen Pitti Uomon –miestenvaatemessuilla tammikuussa 2018, kun Suomi valittiin teemamaaksi. Kyseisille messuille kokoontuu helposti yli 20 000 muodin sisäänostajaa, sosiaalisen median edustajaa ja muita muodin edelläkävijöitä. Esimerkiksi muotisuunnittelija Teemu Muurimäki ja hänen Formal Friday –miestenvaatemerkkinsä nähtiin Pitti Uomossa ensimmäistä kertaa.
Muutaman vuoden sisällä suomalainen muoti on kansainvälistynyt urakalla ja uusia menestyviä suunnittelijoita putkahtaa jatkuvasti pinnalle. Vuonna 2017 suomalaisen muodin kasvusta saatiin todisteita nousseiden vientilukujen muodossa.
Suomalaisuus valttikorttina
Suomalaisuus on tällä hetkellä menestyneiden suunnittelijoiden mukaan valttikortti kansainvälisillä markkinoilla. Suomelle muoti on paljon työllistävänä alana uusi, joten ennakko-oletuksia ei suomalaisia suunnittelijoita kohtaan ole juurikaan ehtinyt syntyä. Suunnittelijat voivat siis luvan kanssa hullutella ja toteuttaa mitä erikoisempiakin ideoita. Valmistusmateriaalit ja korkea laatu ovat kuitenkin osa suomalaista muotisuunnittelua. Vanhat ja ikoniset brändit ovat uudistuneet vakuuttavasti ja uusia näyttäviä brändejä syntyy vuosittain.
Yksi Suomessa vakuuttavasti uudistunut ja kehittynyt merkki on Marimekko. Sen markkina-arvo oli vuoden 2016 lopussa 76,7 miljoonaa euroa, ja sen liikevaihto 99,6 miljoonaa euroa. Marimekosta on tullut yksi suomalaisten kansalaisuuden instituutio ja symboli. Se on rekisteröity tuotemerkki yli 58 maassa. Marimekon liiketoiminnan kantava tekijä on omaleimainen suunnittelu ja korkea laatu, jotka näkyvät myös toisen menestyneen suomalaisen merkin Manniston tuotteissa. Mannisto on Julia Männistön perustama vaatemerkki, joka nähtiin Formal Fridayn tavoin Pitti Uomossa.
Tuoreimmat
-
Tutka-podcast: Somekäytöstämme ohjaavat algoritmit, mutta voimmeko me ohjata niitä?
-
Kansainvälinen ruokafestivaali tuo huippukokkien antimet turkulaisten ruoanystävien lautasille
-
Filmikuvauksen suosio lisääntyi Instagramin filttereiden myötä
-
Hyvinvointikiertueella jaettiin vinkkejä opiskelijoille - "arvosi ei riipu arvosanoistasi"
-
Uudenlaiset ruoka-approt saivat opiskelijat liikkeelle
-
Sopimuspalokuntien vapaaehtoiset pelastajat koulutetaan kuten ammattilaiset
-
Tuki- ja liikuntaelinvaivat piinaavat myös opiskelijoita
-
Ohjaamo auttaa nuoria pienin askelin eteenpäin – "Tällä hetkellä on hyvät resurssit"
-
Syyt self help -kulttuurin kasvulle löytyvät yhteiskunnasta
-
Turun taidemuseo järjesti nuorille tapahtuman, joka sisälsi musiikkia ja taidetta