Katarina Klauž työryhmineen valmisteli kaksi syksyistä viikkoa Varvintorin ympäristöön heijastettavia videoita. Taustalla tekoälyn avulla liikkeelle animoitu valokuva Aurajoesta. KUVA: Maijastiina Hannonen.

Kulttuuri

Turku uusin silmin: Paikalliset auttoivat tyhjän aukion elvyttämisessä

Maijastiina Hannonen

Katarina Klauž tiesi Turkuun saapuessaan vain Varvintorin, mutta ei mitään aukion ympäriltä. Työpaja tarjosi pikakurssin suomalaisuudesta.

Juttu on tehty opintojaksolla, joka on osa EU-rahoitteista Revive-hanketta.

Slovenialainen Katarina Klauž matkusti syyskuun lopussa Turkuun tarkoituksenaan elävöittää Varvintorin aluetta kahden viikon ajan. Työpaja oli osa EU:n rahoittamaa monivuotista Revive-hanketta.

Paikalle lennätettiin kaikkiaan 12 nuorta kuudesta eri maasta Suomi mukaan lukien. Klauž opiskelee graafista suunnittelua Ljubljanan yliopistossa. Mukana oli myös muun muassa arkkitehteja, taiteilijoita ja media-alan opiskelijoita.

”Olin ensimmäistä kertaa osa työryhmää. Yhteisen idean kehittäminen ryhmänä oli minulle uutta, mutta nautin siitä.”

Paikallinen perspektiivi

Ennen työpajaa nuoret perehtyivät alueeseen etätapaamisissa. ”Sitten tulin tänne, ja Varvintori oli ihan erilainen. Tietenkin”, Klauž kertoo. Aukio vaikutti kylmältä ja tyhjältä, joten työryhmä lähti ideoimaan miten aluetta voisi elävöittää.

”Minusta oli kiva kierrellä aluetta paikallisten kanssa. Saimme kuulla tarinoita, joita emme olisi kuulleet pelkkinä turisteina. Paikalliset kertoivat mehukkaimmat yksityiskohdat, ja rakastin sitä.”

Klauž seurasi Taideakatemian opiskelijoiden arkea, söi paikallisten lounasravintolassa ja vieraili lähimuseoissa. Lisäksi työryhmä retkeili muun muassa Paimion Parantolaan kuulemaan suomalaisesta arkkitehtuurista.

”Uskon vilpittömästi, että paikallisten kanssa hengailu ja puuhastelu auttoi suomalaisen kulttuurin ja alueen kontekstin ymmärtämisessä.” Lopulta alueen historia ja nykyisyys nivottiin videomateriaalipankiksi.

Klauž hyödynsi graafisen suunnittelun osaamistaan ja animoi muun muassa alueen merellistä historiaa huomioiden aaltoja. Lisäksi hän editoi sirkusoppilaiden esityksistä pieniä klippejä heijastettavaksi koulun ulkoseinille.

Elävöittämishanke huipentui 11. lokakuuta esitettyyn kolmen tunnin mittaiseen videoteokseen Varvintorin ympäristössä.

Katarina Klauž toivoo että hanke herätteli paikallisia huomaamaan aukion potentiaalin kokoontumispaikkana. Kuva: Maijastiina Hannonen

Varvintorin hetkellisen elävöittämisen lisäksi hanke jätti jäljen osallistujien elämään. Kokemus oli Klaužin uran ensimmäinen kansainvälinen projekti ja itsenäinen ulkomaanmatka.

”Tämä oli minulle iso askel ja olen iloinen että otin sen.”

Jutun kirjoittaja osallistui Revive-hankkeen työpajaan Turun AMK:n medianomiopiskelijana.

Katarina Klauž

  • 21-vuotias.
  • Kotoisin Sloveniasta pienestä Požegin kylästä.
  • Opiskelee tällä hetkellä kolmatta vuotta graafista suunnittelua Ljubljanan yliopistossa.
  • Vapaa-ajan mielipuuhiin kuuluu gallerioiden kiertäminen, tanssiminen, ja kaikki mikä liittyy tavalla tai toisella taiteeseen.
  • Intohimoinen euroviisufani. Hänen mielestään Käärijä olisi ansainnut vuoden 2023 voiton.