Kulttuuri
Turku uusin silmin: “Turku tarvitsee kaaosta, meteliä ja iloa”
Andrea Martinez ihastui vierailullaan ruokaostoksia kuljettaviin robotteihin ja Turun arkkitehtuuriin.
Juttu on tehty opintojaksolla, joka on osa EU-rahoitteista Revive-hanketta.
“Kun soitin ensimmäistä kertaa vanhemmilleni täältä, kerroin kuljetusroboteista. Meillä Espanjassa ei voisi olla tuollaisia, koska ihmiset leikkisivät niiden kanssa ja hajottaisivat niitä”, Andrea Martinez nauraa kertoessaan ensikokemuksistaan Turussa.
Andrea Martinez on freelancer, joka tuottaa audiovisuaalista sisältöä pääasiassa teattereille. Hän valmistui maisteriksi visuaalisen kulttuurin ja näyttämöpraktiikan opinnoissa viisi vuotta sitten.
Uusi ilme Varvintorille
Turkuun Martinez on ajautunut EU:n rahoittaman Revive-hankkeen myötä. Hankkeessa hän ja muita luovan alan ammattilaisia ja opiskelijoita eri puolilta Eurooppaa sekä Turun ammattikorkeakoulusta suunnittelevat videokollaasin. Teos projisoidaan 11. lokakuuta eri puolille Varvintoria.
Alue on valittu projektin kohteeksi, koska siitä puuttuu kulttuuria ja elämää. Tori on jäänyt tyhjäksi, sanoo Martinez.
“Varvintori näyttää tyhjältä ja siltä kuin jotain tärkeää puuttuisi. Espanjassa kaikilla toreilla on jatkuvasti tapahtumia, kuten myyjäisiä”, Martinez vertaa.
Martinez haki projektiin alunperin oppiakseen lisää videomäppäyksestä eli videoprojisoinnista; hän ei ole ennen käyttänyt kyseistä tekniikkaa ulkona eikä yhtä suuriin kohteisiin kuin hankkeessa.
Videoita heijastetaan muun muassa parkkilaiva Sigynin kylkeen ja koulurakennuksen ikkunoihin.
Martinez toivoo luovansa ryhmän kanssa Varvintorille taidetta, joka edustaa alueen asukkaita ja luo asukkaille tunteen, että hekin ovat osa taideteosta.
Avaruutta ja arkkitehtuuria
Vajaa kaksi viikkoa Turkuun ja ympäröiviin alueisiin tutustumisen jälkeen taiteilija on löytänyt paljon inspiraatiota meneillä olevaa hanketta ja omia töitään varten.
“Paimion parantolan koin todella inspiroivaksi. Vaikutuin rakennustyylistä, ja siitä kuinka kaikki on rakennettu tavalla, joka tukee ihmisen hyvinvointia”, Martinez pohtii.
Suuren vaikutuksen ovat myös Turussa tehneet erilaiset rakennukset, joissa Martinezia viehättävät värit ja kolmiokatot.
Kuin todistaakseen näkemystään Martinez näyttää haastatteluhetkellä innoissaan kuvaa pienestä keltaisesta omakotitalosta, joka pilkottaa vihreän pensasaidan takaa. “Tämä on kuin elokuvasta”, hän kuvailee englanniksi.
Suuren vaikutuksen häneen ovat tehneet kaupungin rauhallisuus, joki ja sen varrelle ankkuroidut laivat. Martinez ihailee eniten juuri Aurajokea.
“Joki tuntuu johdattelevan meitä. Lähes aina, kun olemme kävelleet jonnekin, reittimme on kulkenut pitkin jokirantaa. Ja kävellessä joenvartta kokee avaruuden tunteen”, Martinez kuvailee.
Vaikka hän näkee kiireettömät kadut ja niiden väljyyden lahjana, olisi Turussa hänen mukaansa tilaa myös eläväisemmälle kulttuurille.
“Nyt tänne tarvitaan vielä hieman kaaosta, meteliä ja iloa”, Martinez nauraa.
Andrea Martinez
On 31-vuotias ja kotoisin Alicantessa sijaitsevasta kylästä Almoradísta.
Valmistui maisteriksi vuonna 2019. Opiskeli visuaalista kulttuuria ja näyttämöpraktiikoita vaihtoehtoisen taiteen museossa Reina Sofiassa Madridissa.
Ennen kuin Martinezille heräsi kiinnostus audiovisuaaliseen tuotantoon, opiskeli hän näyttelemistä. Hän huomasi kuitenkin nopeasti, ettei esiintyminen ollutkaan oma juttu.
Nykyisin töiden ohella Martinez pelaa switchiä ja katsoo elokuvia.
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation