
Anniina ja Jesse pohtivat muun muassa joululahjojen oston turhuutta ja vaikeutta, alkoholiveron nousua (taas ne nousee!) ja sitä, ettemme osaa enää keskittyä yhteen asiaan kerralla. Aikuiset kärsivät siis keskittymishäiriöstä! Kuuntele, kärsivätkö Jesse ja Anniina kyseisestä häiriöstä vai jostakin muusta.
Tuoreimmat
-
Teemailtoja ja keräilynukkeja – Barbie-ilmiö sai turkulaiset uppoamaan vaaleanpunaiseen maailmaan
-
Yksin uuden keskellä: opiskelijoiden ryhmäytyminen on kaikkien yhteinen asia
-
Asiantuntija kertoo: toimi näin, jos työkaverisi käyttää vähemmistöjä loukkaavaa kieltä
-
Tuuli Salospohja pyöräilee ympäri vuoden – Turku yrittää saada kaupunkilaisia lisäämään kestävää liikkumista
-
Sirkusesitysten määrät Suomessa ovat kasvaneet koronavuosia edeltävästä tasosta, mutta katsojaluvut laahaavat yhä
-
Turku ei ole siellä opiskelevalle ainoa vaihtoehto kotikaupungiksi
-
TikTokin mieskuva riippuu käyttäjän algoritmeistä
-
Maatilojen haasteet näkyvät myös eläinten turvakodissa
-
Rekkalasteittan pukuja ja tekniikkaa - oopperan ja baletin kiertue päättyi Turkuun
-
Marathon Monday vetää Lappeenrantaan tuhansia kävijöitä.