Otto Banauliker lähti yritystoimintaan mukaan lukion ohella 19-vuotiaana. Kuva: Emmi Partanen
Podcastit
19-vuotias siivousyrittäjä jännitti ensimmäisiä asiakaspuheluita, mutta suosittelee nyt samaa polkua muille
Nuorten yrittäjien määrä on kasvanut Suomessa. Yrittäjäksi alkavat yhä nuoremmat. Lukion ohella 19-vuotiaana siivousalan yrityksen perustanut Otto Banauliker kertoo omista kokemuksistaan nuorena yrittäjänä.
Tuoreimmat
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa
-
Naisjääkiekon kehittyminen vaatii asennemuutosta erityisesti seuroissa