[alert color=”light”]Vaikutteille alttiit nuoret tarttuvat soittimeen ja haaveilevat megatähteydestä. Mitä nykypäivänä ajatellaan rokkikukkoilusta? Onko kiertue-elämä pelkkää seksiä, huumeita ja rock ’n’ rollia? Juttusarjan kolmannessa osassa kerrotaan, mitkä ovat yleisimmät harhakuvitelmat musiikkialasta.[/alert]
Nuoret ovat erityisen alttiita esikuvien vaikutuksille niin hyvässä kuin pahassa.
”Paljon on harhakuvitelmia ja monesti bisnes myös ruokkii näitä mielikuvia. Ehkä tahattomasti, ehkä tahallisesti. Jos raha ei ajaisi alaa, tilanne olisi hyvin erilainen. Valitettavan usein bisnestä pyörittävät eivät ole taiteellisesti orientoituneita. Onneksi on poikkeuksia, kuten Universalin A&R-tiimin Riku Mattila”, tuottaja ja musiikin monitoimimies Mark Bertenyi kommentoi.
”Toisaalta myös vanhan liiton soittajien löpinät iskostuvat päähän vaikkei niillä välttämättä ole mitään todellisuuspohjaa. Mutta kun kuulostaa vaan niin rajulta ja coolilta, niin uskotaan.”
Radiosoitto ei takaa miljoonaliksoja
”Suurin bisnekseen liittyvä harha on, paljonko musiikilla tienaa. Hyvin harva elättää itseään näillä hommilla Suomessa”, muistuttaa Bertenyi.
Keikkamyyjä Christopher Hokkanen komppaa. Heikossa taloustilanteessa esiintyjien palkkiot ovat ensimmäisiä asioita, joista baarit karsivat menojaan.
”Jos bändi on ollut kasassa vuoden ja heittänyt kymmenen keikkaa, ei voi pyytää viittäsataa keikasta. Kannattaa laskea, paljonko porukkaa tuo viiden euron lipuilla. Jos saatte 50 ihmistä, pyytäkää 250-300 euroa. Jos olette varmoja, että paikka on tyhjä, pyytäkää matkakulut ja majoitus. Ehkä vähän ruokaa ja juomaa”, Hokkanen neuvoo.
Turun nuorisoasiankeskuksen toiminnajohtaja, Turku Rock Academyn rehtori Tomi Arvas toteaa, että yleensä tuntemattomampien bändien palkkiot jäävät reilusti alle parin tuhannen, vaikka yhtyeellä olisi paljonkin radiosoittoa. Keskimäärin bändit kuittaavat keikkapalkkioita Hokkasen mukaan seuraavasti:
”Karkeasti arvioiden pienten bändien liksat ovat lippuriskeistä muutamaan sataseen, keskitason yhtyeillä parin tonnin hujakoilla ja Suomen isoimmilla kahdeksastatuhannesta aina kymppitonniin. Keikkapalkkioon vaikuttaa pajon, onko kyseessä klubi- vai festarikeikka, onko arki- vai viikonloppu. Ei kukaan tällä hetkellä järjettömiä summia tahko, paitsi ehkä Nightwish.”
Näistä summista maksetaan vielä tekniikkahenkilökunnan palkkiot, majoitukset, kuljetukset, tilavuokrat ynnä muita juoksevia kuluja.
Rokkikukkoilu lavan ulkopuolella ei kannata
Tarunhohtoiset legendat hotellihuoneita hajottavista rokkitähdistä ovat jääneet historiaan. Suomen kaltaisessa pienessä maassa piirit ovat pienet ja ammattimaisuutta arvostetaan.
”Ylimielisistä staroista ei tykkää kukaan. Onhan se varmasti sikasiistiä vetää lärvit ja pistää paikka remonttiin, mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Telkkarit hotellihuoneen ikkunasta on niin nähty jo. Hauskaa saa ja täytyy pitää, mutta keikoilla ollaan kuitenkin töissä”, painottaa Hokkanen.
”Vaikka keikallenne ei saapuisi valtavaa määrää jengiä, mutta olette jättänet henkilökunnalle oikein positiivisen vaikutuksen, teitä pyydetään varmasti keikalle uudestaankin”, muistuttaa Tomi Arvas. Christopher Hokkanen on samoilla linjoilla:
”Älä pilaa omia mahdollisuuksiasi olemalla idiootti.”
Viidentoista minuutin julkkikset
Formaattiohjelmat, kuten Idols, sosiaalinen media ja internet ruokkivat siloteltuja mielikuvia musiikkibisneksestä.
”Monesti mielessä oleva megastara-status on bullshittiä. Kuten ohjelmatoimisto Popgeen entinen toimitusjohtaja Matti Kaunisvesi sen totesi, on aika karua sanoa tuoreelle Idols-voittajalle neljän viikon suitsutuksen jälkeen, että suurin suosio oli siinä. Sen jälkeen keikkailet samoissa kuppiloissa kuin kaikki muutkin”, Mark Bertenyi kommentoi alan raadollisuutta.
Bertenyi myös peräänkuuluttaa tietynlaista itsekritiikin tasoa, joka nettisukupolvelta saattaa joskus puuttua.
”Surullisen paljon pistetään nettiin huonolaatuisia demoja ja sitä kutsutaan sitten singleksi. Ei tajuta, että se saattaa osua omaan nilkkaan. Otetaan esimerkki: minä hehkutan Riku Mattilalle jostain bändistä, että käy kuuntelemassa. Mattila googlettaa bändin ja ensimmäinen osuma on kahdeksan vuotta vanha, huonosti soitettu ja äänitetty kellaridemo. Mattila kuuntelee sitä hetken ja ihmettelee, mitä kuraa tämä on. Sen jälkeen asiaan ei enää palata. Siinä missä yleisön kuuntelutottumukset ovat muuttuneet, niin on myös alan työntekijöillä.”
Artikkelia muokattu 28. helmikuuta 2015: korjattu Christopher Hokkasen työkuvausta
Juttusarjan ensimmäinen osa: Vältä yliyrittämistä – hio yhteensoittoa
Juttusarjan toinen osa: Viisi euroa keikkalipusta liikaa, oluesta ei