Ulkona pakkanen ulottuu 15 asteeseen ja viima tuntuu asteita pahemmalta. Odotan Veritas Stadionin yhteydessä toimivan ravintola Olén pöydässä jalkapalloilija Elias Mastokangasta. Kupittaalle suunnitellut treenit ovat siirtyneet sisätiloihin Impivaaraan. 17-vuotias lupaus pahoittelee, että unohti ilmoittaa treenien siirtymisestä. Lukiolainen vaikuttaa vilpittömältä ja onkin helppo uskoa hänen olevan pidetty joukkuekaveri.
Mastokangas aloitti uransa neljävuotiaana Hirvensalon Vintiöissä ja siirtyi Kaarinan Poikien kautta FC Interin riveihin.
“Aluksi meillä oli Hirvensalossa paljon porukkaa, mutta pikkuhiljaa siitä tuli kyläjoukkue. Pelasin ensin Turun Nappulaliigassa, sitten pari vuotta Tepsissä ja 12-vuotiaana siirryin KaaPoon. Matkoihin Hirvensalosta Kaarinaan meni aika paljon aikaa, mutta mentyäni kouluun Kaarinaan kuljin busseilla ja pääsin kyydillä. 15-vuotiaana sain mopoauton, mikä helpotti kulkemista.”
12-vuotiaana treenejä oli neljästä viiteen kertaa viikossa ja lisäksi vielä kahdet aamutreenit. Auton takapenkillä istuminen ei kuitenkaan jalkapallosta hullaantunutta nuorta haitannut.
“Aika usein koulusta päästyäni menin suoraan potkimaan ja olin pari tuntia ennen treenejä kentällä, sillä en voinut mennä siinä välissä kotiin. Olin aina ensimmäinen, joka haki kopin avaimen ja odottelin siinä sitten muita.”
Tavoitteellista jalkapallon harrastamisesta tuli siinä vaiheessa, kun Mastokangas valittiin Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen. Debyyttinsä hän pelasi elokuussa 2016.
“Viime kaudella päästyäni edustusjoukkueeseen en enää oikein ehtinyt kouluunkaan. Jalkapallo vei silloin ykköspaikan. Nyt pelaaminen on jo määrätietoista. Pitää olla kovat tavoitteet, jos meinaa pärjätä.”
Kerttulin urheilulukiossa ensimmäistä vuottaan opiskeleva maajoukkuepelaaja kertoo, että yhteistyö opinto-ohjaajan sekä valmentajan välillä toimii hyvin ja koulussa osataan joustaa.
“Välit opon kanssa ovat todella hyvät. Nyt en ole oikein ehtinyt koulussa käymään, mutta olen tehnyt omalla ajalla sitten enemmän niitä töitä, mitkä muut tekevät koulussa.”
Jalkapallouran jälkeistä elämää lukiolainen ei ole suuremmin miettinyt, mutta haluaa suorittaa lukion, jotta ei jää tyhjän päälle, mikäli loukkaantuu tai ura ei mene sinne, minne on tavoite. Ylioppilastutkinto on tarkoitus suorittaa neljässä vuodessa.
“Nappulaliigassa en vielä ollut hyvä ja pelasin vain siksi, että se oli hauskaa. Mutta siinä kohtaa, kun koutsit alkoivat sanoa, että pitäisi ajatella enemmän ja laittoivat keskikentälle, aloin kehittyä todella paljon ja sain intoa mennä potkimaan myös omalla ajalla. Koutsit ovat tuoneet lisää motivaatiota. Ilman heitä en olisi tässä.”
Vuoden urheiluseurana palkittu KaaPo oli ensimmäinen puhtaasti jalkapalloon keskittyvä seura, joka on saanut kyseisen kunniamaininnan. Valinnassa painottui KaaPon toiminta, jossa panostetaan kaarinalaisen pelaajan urapolkuun. Mastokankaan kokemukset tukevat käsitystä, että KaaPo on osaava kasvattajaseura.
“KaaPoon mennessäni tein isoimman hypyn urallani. Sitä ennen en ollut vielä kovin hyvä, mutta sain vastuuta joukkueessa ja meillä oli ikäluokkamme paras joukkue. Siinä kehityin paljon. Päästyäni A-junnuihin opin pelaamaan 5-6 vuotta vanhempien kanssa. Viimeisellä kaudella pelasin A-junnuissa sekä edustusjoukkueessa.”
Mastokangas kertoo olevansa tyytyväinen aikaansa KaaPossa ja oppineensa siellä paljon.
”Valmennus oli monipuolista. Meillä oli aamutreenejä vetämässä Espanjasta tullut valmentaja ja A-junnuilla sekä omassa joukkueessa hyvät valmentajat. Omasta näkökulmastani KaaPo oli isoin steppi urallani. ”
KaaPon valmennuspäällikkö Hannu Paatelo on maininnut, että Mastokankaan kohdalla tehtiin KaaPossa erityisjärjestelyjä niin pitkään, kuin se vain oli mahdollista. Jalkapallolupaus kertoo itse, että järjestelyillä mahdollistettiin pelaaminen monessa eri joukkueessa.
“Pelasin oman joukkueeni lisäksi A- ja B-junnuissa. Katsoimme viikoittain, että missä treenasin. Ykkösenä oli A-junnujen joukkue ja jos omassa joukkueessa tai B-junnuissa tarvittiin apua, menin sinne. Joskus pelasin myös edustuksessa.”
Joukkutoverit suhtautuivat erityisjärjestelyihin ymmärtäväisesti ja hyvässä hengessä. Omassa joukkueessa oltiin iloisia aina, kun ”Masto” pääsi mukaan treeneihin. Välillä lahjakkuutta harmitti oma hyppiminen, mutta päälimmäisenä tunteena järjestelyistä oli luottamus KaaPoon ja kiitollisuus siitä työstä, jota hänen vuokseen tehtiin.
Keskustelu suomalaisesta juniorivalmennuksesta käy kiivaana. Valmentajilla on toisistaan poikkeavia näkemyksiä siitä, kuinka paljon ja kuinka tavoitteellisesti missäkin ikävaiheessa tulisi treenata. Tärkeintä nuoren lupauksen mukaan on pitää hauskaa. Omatoiminen pelaaminen ja pallottelu on ollut Mastokankaan mukaan tärkeintä, mitä hän on koko lapsuutensa tehnyt.
“Aina, kun menin pelaamaan, oli hauskaa. En koskaan mennyt siksi, että haluan olla maailman paras. Urani kannalta se on ollut todella tärkeää.”
Jo alle 12-vuotiaana pelitunteja tuli helposti neljä päivässä, loma-aikoina vielä enemmän.
“Talvella lomalla mentiin aamulla kymmeneltä potkimaan ja tultiin illalla seitsemältä takaisin. Siinä välissä käytiin jossain syömässä. Kun ei ollut lihaksia, pystyi treenaamaan paljon. Nyt täytyy katsoa, että pystyy lepäämään, jotta ei mene paikat heti kiinni. Silloin ei ollut mitään, joten pystyi vain potkimaan ja se oli tosi hauskaa.”
Mastokankaan historiasta löytyy laaja kirjo eri lajeja. Jos hän ei pelaisi jalkapalloa, kuluisi aika jonkin muun lajin parissa, luultavasti salibandyn tai laskettelun.
Monipuolinen harrastaminen on Mastokankaan mukaan tukenut jalkapalloa. Se tuo pelaamiseen atleettisuutta ja ketteryyttä.
Lomailuun on aktiivisen nuoren elämässä jäänyt aikaa ja Mastokangas kertookin nähneensä paljon maailmaa. Lomareissuilla on käyty katsomassa futista ja laji on muutenkin matkustelussa läsnä.
“Jalkapallo on otettu aina mukaan. Se on ollut ykkösenä matkalaukussa.”
Anderlechtissä ensin U17-joukkueen kanssa treenannut ja vielä toiseksi viikoksi U19-joukkueen treeneihin jäänyt Mastokangas kertoo, että harjoitusmahdollisuudet olivat täysin toista luokkaa kuin Suomessa.
Mastokankaan on epäilty pelaavan tulevalla kaudella vielä KaaPon väreissä. Itse hän ei tähän usko vaan tavoite on kirkkaana mielessä.
”Koitan päästä pelaamaan edustukseen. Harjoituskauden pelaan A-junioreiden SM-karsintoja, jos en saa edustuksesta minuutteja. Tulevasta kaudesta ei ole vielä juteltu. Harjoituskauden jälkeen katsotaan, mikä on sopiva ja hyvä taso kohdallani.”
Päätavoite on päästä pois katsomosta. Tavoite on realistinen, mutta se on kovan työn takana.
”Aion tehdä kaikkeni, että pääsen tohon avaukseen ensi kaudelle”, lupaus toteaa ja katsoo lumista Veritas Stadionin kenttää.
Myös viiden vuoden päässä odottava tavoite on selkeä.
”Olen Euroopan isoimmilla kentillä. Se on realistinen tavoite. Nyt yritetään päästä tähän kentälle ja sitten jos tulee hyvät näytöt Veikkausliigassa, on kaikki ovet isoimpiin seuroihin avoinna. Paras seura olisi Englannin liigasta Manchester United. Se on tosi kova tavoite. Pitää tehdä paljon töitä ja olla vähän tuuriakin matkassa. Mutta mikään ei oo mahdotonta.”
Kommentti: Kuka uskaltaisi puhua jalkapallosta ja rahasta?
Juttusarjan aiemmat osat:
Palloliitto tähtää malliin, jossa seurat profiloituvat tason mukaan
Vuoden urheiluseura panostaa junioritoimintaan, mutta huipulle pääsee vain omalla työllä
Otsikkoa ja ingressiä muokattu 1.3. kello 13.53.