Turun ammattikorkeakoulu on ensimmäinen oppilaitos, joka liittyi Julkisen sanan neuvoston perussopimukseen. Liittyminen tapahtui 2012.
”Tutka haluaa selkeästi kantaa oman kortensa yhteiseen eettiseen kekoon ja näyttää esimerkkiä muille oppilaitoksille”, JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen vakuuttaa.
Journalismin koulutusohjelman verkkojulkaisu ja oppimisympäristöTutkassa allekirjoittajaksi hyväkysyminen nähdään laadun osoituksena, mikä lisää positiivisia paineita uutisjuttujen tekoon.
”Hienoa, kun jo opiskelun aikana journalistin ohjeet ja itsesäätelyn perusasiat tulevat tuleville toimittajille tutuiksi”, Uimonen jatkaa.
JSN:n kannatusyhdistyksen hallitus päätti yksimielisesti, että Tutka voidaan hyväksyä allekirjoittajaksi. Uimonen myöntää, ettei JSN:lle itselleen ollut tullut mieleen ottaa opiskelijajulkaisuja itsesääntelyjärjestelmään. Aikaisemmin perussopimuksen ovat kirjoittaneet vain jo alalla toimivat joukkoviestimet ja niitä edustavat etujärjestöt.
Aloitteen yhteistyöhön teki journalismin lehtori Pär Landor.
”Opiskelijoita koulutetaan alan tarpeisiin, siksi vuoropuhelu oppilaitosten ja journalismin teollisuuden välillä on erityisen tärkeää. Varisinkin nyt, kun ala on kovassa muutoksessa. Näen sopimuksen myös tietynlaisena hyväksymisenä sekä kouluttajien ja teollisuuden journalismiperheen tiivistymisenä”, Landor summaa.
Kahden vuoden koeaika
Perussopimuksen allekirjoittaneen julkaisun sisällöstä voidaan tehdä kanteluita. Vaikka Tutkan tekemisessä kunnioitetaan hyvää journalistista tapaa, tulee perussopimuksen luoda myös uusia paineita.
”Kouluttajina meidän täytyy aina pitää kiinni, ettei journalistin ohjeiden vastaisia juttuja julkaista. Kenties tarkkailemme sitä vahvemmin kuin muut alalla toimivat”, lehtori Landor pohtii.
JSN:n Risto Uimonen painottaa, että luotettavuus on laatua.
”Tutkalle on tulossa kahden vuoden koeaika. Seuraamme, tehdäänkö Tutkasta kanteluita ja saako se erityisesti langettavia päätöksiä. Mutta, jos itsesääntely toimii, sopimusta varmaankin jatketaan”, Uimonen lisää.
Tuoreimmat
-
Hyväntekeväisyyskampanja sai alkunsa opiskelijan ideasta – järjestöille lahjoitukset entistä tärkeämpiä
-
Performanssi- ja videotaide osana Turun Taidelainaamon valikoimaa – “Odotamme ensimmäistä rohkeaa asiakasta”
-
Papukaija herättää paljon huomiota, mutta sen hoito vaatii asiantuntemusta
-
Ampuminen vaatii täyden keskittymisen ja poistaa stressin tehokkaasti
-
Valmennuksen kautta sijaisvanhemmaksi
-
Tatuoinnin hintaan vaikuttaa tekoaika eikä pienikään kuva ole aina halpa
-
Turun iltalukion opiskelijat ovat jatkuvasti nuorempia – aikuiset lukevat kieliä huvin vuoksi
-
Löytyykö vintageaarteita vielä tulevaisuudessa?
-
Maskin takana
-
Aaron Charles joutui kokemaan räikeää rasismia kotimatkalla