[metaslider id=7784]
Liigan finaalit jatkuvat tänään kuudennella kamppailulla, kun Tappara ja Kärpät kohtaavat Tampereella.
3-2-tilanne tarkoittaa samalla sitä, että sarja on toistamiseen katkolla. Henkinen asetelma on kuitenkin muuttunut keskiviikosta.
”Perjantai-ilta ja kotimökki täynnä. Tapparalla on miljoonan dollarin mahdollisuus ja he kyllä tiedostavat sen”, turkulainen kiekkoanalyytikko Juhani Tamminen pohtii.
Vaikka Kärppien voitto ei vielä ratkaisisi sarjaa, kokenut kiekkovelho näkee oululaisten henkisen aseman huomattavasti parempana.
”Heillä on tietyllä tapaa helpompi paikka pelata hetkessä. Kärpät tietää, että tämä on jälleen do or die -tilanne. He saivat vasta kuudennessa ottelussa kaiken irti koneestaan, nyt heidän pitää pystyä samaan”.
Tapparan tilannetta tukee se fakta, että joukkue sai käännettyä tämän kevään pudotuspelisarjat sekä Pelicansia että Lukkoa vastaan menetettyään ensin varman tuntuisen johdon otteluvoitoissa.
Tammisen mukaan kokemus nousee tässä asiassa erityisesti esille.
”Kokemuksella ja johtajuudella on ehdottomasti merkityksensä. Kapteeni Ville Nieminen oli häviämässä viime vuonna. Päävalmentaja Jukka Rautakorpi oli häviämässä viime vuonna. He tietävät homman nimen!”
Tuoreimmat
-
Tutka-podcast: Somekäytöstämme ohjaavat algoritmit, mutta voimmeko me ohjata niitä?
-
Kansainvälinen ruokafestivaali tuo huippukokkien antimet turkulaisten ruoanystävien lautasille
-
Filmikuvauksen suosio lisääntyi Instagramin filttereiden myötä
-
Hyvinvointikiertueella jaettiin vinkkejä opiskelijoille - "arvosi ei riipu arvosanoistasi"
-
Uudenlaiset ruoka-approt saivat opiskelijat liikkeelle
-
Sopimuspalokuntien vapaaehtoiset pelastajat koulutetaan kuten ammattilaiset
-
Tuki- ja liikuntaelinvaivat piinaavat myös opiskelijoita
-
Ohjaamo auttaa nuoria pienin askelin eteenpäin – "Tällä hetkellä on hyvät resurssit"
-
Syyt self help -kulttuurin kasvulle löytyvät yhteiskunnasta
-
Turun taidemuseo järjesti nuorille tapahtuman, joka sisälsi musiikkia ja taidetta