(28.5.2014)
Liikenneturvan tekemän kyselyn mukaan yli 40 prosenttia suomalaisista pitää humaltuneena pyöräilyä hyväksyttävänä.
Pyöräilyonnettomuuksia potilasaineistojen kautta tarkastelleessa tutkimuksessa ilmenee, että kaikista henkilövahinkoon johtaneista pyöräilytapaturmista kolmanneksessa oli mukana alkoholi.
”Jos kolmannes pyöräilijöiden yksittäisonnettomuuksista sattuu humalassa, on se iso luku koko Suomen tasolla,” pyöräilyonnettomuuksia käsittelevän tutkimuksen tekijä Noora Airaksinen toteaa.
Yksittäisen loukkaantumiseen johtaneen polkupyöräonnettomuuden laskennallinen kustannus on noin 3 500 euroa, ilman vaikeita päävammoja.
Tuoreimmat
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä
-
Some on isossa roolissa Laukkasten perheyritysten markkinoinnissa
-
Turkulainen tuottaja Niki Hillberg opetteli soittamaan yksi sointu kerrallaan
-
Pelkästään kansan tyytymättömyys ei riitä Iranin hallinnon kaatumiseen
-
Avoin kuukautiskeskustelu on yksittäisten urheilijoiden varassa
-
Approt tuovat baarien arki-iltoihin vilskettä, mutta voivat käydä opiskelijoille kalliiksi
-
Lämpenevät talvet muuttavat lintujen talvehtimista – Tulevaisuudessa yhä useammat lajit voivat talvehtia Suomessa
-
Hanna Tikanderin vahvan brändin salaisuus –”En istunut alas miettimään millainen henkilöbrändini on”
-
Kun renttu ei riitä, vaan kumppaniksi halutaan väkivaltarikollinen
-
Tekoälyn käyttöä kannattaa harkita opiskellessa