Ei ole lottovoitto kerjätä Suomessa

[label style=”default”]Kolumni[/label] Romanikerjäläinen ontuu kadulla, ojentelee pahvikuppia ohikulkijoille ja hautaa kasvonsa syvälle huppuun. Ihmisillä on kiire. Pikaisen sivustaseuraajan tutkimukseni mukaan noin yksi kahdestakymmenestä pysähtyy antamaan hilun vanhalle miehelle. Katseita tähän mieheen sen sijaan siunaantuu lähes jokaiselta. Kertaakaan ei katsojan ilmeessä näy ystävällisyyttä vaan inho on käsin kosketeltavaa.

Suomessa romanikerjäläisiksi kutsutut ihmiset ovat useimmiten kotoisin Romaniasta tai muusta EU-maasta. Euroopan Unionin sisäinen liikkumisvapaus on perusoikeus jokaiselle unionin kansalaiselle ja vapaa oleskeluaika toisessa EU-maassa on kolme kuukautta. Myöskään kerjääminen ei ole laitonta, sen eettisyydestä ja hyväksyttävyydestä jokainen voi luoda oman mielipiteensä.

Usein rikollisina ja laittomina pidetyt kerjäläiset ovatkin siis korkeimpien normien mukaan lainkuuliaisia kansalaisia. Kinkkisempi kysymys onkin sitten että minkä maan kansalaisia. Selvää on kuitenkin, että suomalaiset eivät heitä kaduillensa halua.

Äkkiä ajateltuna voisi tehdä päätelmän, että Suomi on kerjäläiselle paratiisi. Ei sodankäyntiä eikä vainoja ja elintaso on korkea. Ruokaa jaetaan silloin tällöin ilmaiseksi torilla ja kodittomille on omia yösijoja valtion toimesta. Tarjolla oleva terveydenhuolto on välttämättömissä tilanteissa myös romanikerjäläisten käytettävissä ja hyvällä tuurilla voi saada muutaman hassun euron toimeentulotukeakin.

Fyysisesti kaikki on kunnossa parempaa elämää varten, mutta suomalaisten henkinen suhtautuminen kerjäläisiin alkaa muistuttaa etäisesti 1900-luvun alun Etelä-Afrikan apartheidia. Kadun tilannetta seuratessa alkaa miettiä, että romanin ei todellakaan ole lottovoitto tulla Suomeen. Kerjäläistä katsotaan kuin koiraa.

Poliisin mukaan romanikerjäläisen keskitulo päivässä on kymmenestä kahteenkymmeneen euroa. Yhtä rahan antajaa kohden se tarkoittanee ehkä kaksikymmentäsenttistä tai ehkä jopa puolta euroa. Onhan siinä aihetta suomipojan hermostua, kun keskimääräinen kuukausiansio on 3109 euroa. Kaikki on niin suhteellista.

Suomalainen on kovin tarkka maansa etnisestä jakaumasta. Synnymme jollain tavalla valmiiksi rasistiseen kaavaan emmekä osaa ajatella kulttuurillista monimuotoisuutta etuna. Maassa maan tavalla ja niin edespäin, sanoo suomalainen.

Tämän maan tavaksi on valitettavasti muodostunut ehdottomuus ja kansallinen konservatiivisuus. Suomeen ei mahdu kuin oman maan kansaa, mutta heillä on kyllä lupa örveltää kaduilla. Siihen ei puututa, se kuuluu tapoihin.

Herää kysymys, mitä romanikerjäläinen voisi korkeasti koulutetulle suomalaiselle sitten opettaa? Jotain, mitä meidän korkeakouluissamme unohdettiin opettaa: suvaitsevaisuutta ja suhteellisuudentajua. Kansainvälistyminen on iso osa tulevaisuutta, mutta suomalaiset haluavat itselleen vain hyödyllisen osan siitä.

Pidämme kadulla kerjäävää romanivanhusta inhottavana ja säälittävänä, samalla kun kuljemme itse puku päällä, nokka pystyssä ja elintasovatsan kanssa ohi kiireisen ja kiukkusen näköisenä. Kukaan tuskin haluaa ehdoin tahdoin olla köyhä ja syrjitty, mutta omasta välinpitämättömyydestään voi päättää jokainen ihan itse.

Ylimääräisiä kolikoita meiltä löytyisi kyllä, mutta empatiakyky taisi kadota geeneistämme kauan sitten. Ehkä meillä suomalaisilla on sittenkin vielä jotain opittavaa.