Villakoira Martta oli yksi eläinkunnan edustajista Mikaelinseurakunnan eläinten joulurauhan julistuksessa. Juhlaan sopivasti pukeutunutta Marttaa kuitenkin hämmensi muiden kunniavieraiden metakka. Kuva: Miikkapekka Heikkilä

Kulttuuri

Uutiset

Eläinten joulurauhan julistusten suosio on nousussa

Miikkapekka Heikkilä

Suomessa on useita kymmeniä tapahtumia, jossa julistetaan eläimille oma joulurauha. Niillä halutaan muistuttaa, miten tärkeässä asemassa eläimet ovat monessa kodissa.

[metaslider id=28911]

 

Oulun eläinsuojeluyhdistys järjesti Suomen ensimmäisen eläinten joulurauhan julistuksen vuonna 2004. Idea lähti järjestön jäsenen Minna Ahosen omasta halusta toivoa rauhaa ja yhteyttä eläimille ja niiden ystäville.

– Joulurauha kuuluu myös eläimille, koska ne ovat tärkeitä perheenjäseniä ja auttavat yksinäisiä. On todella hienoa, että eläimille järjestetään jo useita kymmeniä joulurauhan julistuksia, kertoo Ahonen.

Ahonen muistuttaa, että eläinten joulurauhan julistus pidetään lähinnä omistajia varten. Eläimet eivät ymmärrä, että julistus on heille. Melkein kaikki lemmikit kuitenkin pitävät huomion keskipisteenä olemisesta.

– En kuitenkaan hyväksy liiallista eläimen inhimillistämistä. Koiran kuljettaminen nukenrattaissa, kynsien lakkaaminen tai oman paikan kattaminen ihmisten pöytään lemmikille on kuitenkin turhaa. Lajille tyypilliset asiat unohdetaan, eikä rajattomuus tee hyvää lemmikille, sanoo Ahonen.

Joulun sanoma kuuluu kaikille

Lähes kaikki eläinten joulurauhan julistukset pidetään seurakunnan järjestämänä. Turun eläinsuojeluyhdistyksen ja Mikaelinseurakunnan järjestämä eläinten joulurauhan julistus järjestettiin tänä vuonna jo kymmenennen kerran.

– Joulun merkitys ja sanoma kuuluu kaikille luoduille. Haluamme kutsua ihmisiä seurakuntaan tämänkaltaisilla tapahtumilla. Tämä on tärkeä yhteisöllisyyden ja kohtaamisen paikka, ja siksi meillä todella tärkeä tapahtuma, kertoo joulurauhan julistanut kirkkoherra Jouni Lehikoinen.

Tapahtumassa oli yli viisisataa osallistujaa ja eläimiä noin sata. Lähes kaikki olivat koiria, mutta oli joukkoon eksynyt myös kaksi ponia ja yksi haisunäätä.

Riistaeläimille on julistettu joulurauha jo vuosikymmenien ajan

– Eläinten joulurauhan julistus on peräisin metsästyskulttuurista. Heillä joulurauha on päivän tai parin pituinen. Me korostamme eläinten merkitystä ja rauhaa ympärivuotisesti, tiivistää Turun eläinsuojeluyhdistyksen eläinsuojeluvastaava Heidi Leyser-Kopra.

Suomessa on yli viisituhatta metsästysseuraa ja joulurauhan julistuksia on useita satoja. Kävijämäärät ovat olleet viime vuosina nousussa.

– Ruokintapaikoille laitetaan oma ”jouluateria” ja monet seurat ohjeistavat metsästystaukoa pidettävän aatosta tapaninpäivään asti. Meidän mielestä nämä eleet kunnioittavat riistaa, ja sille on pitkät perinteet, sanoo Metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simenius.

Simeniuksen mielestä rauhan julistamisen ja metsästyksen välillä ei ole ristiriitaa. Hänen mielestään riistaliha on usein joulupöydän kruunu, joka kertoo vapaana eläneen eläimen arvostuksesta.

 

– Se on vielä tätä päivää, että joulu merkitsee monelle eläimelle hengenlähtöä. Mielestäni maataloutta ja metsästystä tarvitaan. Tässä voi nähdä ristiriidan, mutta mielestäni joulurauha on silti kaunis ele eläinten hyvinvoinnin puolesta, Minna Ahonen kertoo.