[vimeo id=”105750060″ width=”600″ height=”337″ /]
Geokätköilyharrastus leviää Suomessa ja maailmalla. Suomesta lajin aktiivisia harrastajia löytyy noin viisi tuhatta. Aivan riskitöntä kätköily ei kuitenkaan ole. Entinen aktiiviharrastaja Matias Säily kertoo, miten hänen innostuksensa geokätköilyä kohtaan hiipui.
Matias Säily hurahti viime kesänä geokätköilyyn kaverinsa esimerkin innoittamana.
”Harrastus leviää niinsanotusti perimätietona kaverilta kaverille ja kuka tahansa voi tätä harrastaa”, Matias kertoo.
Matias etsi kätköjä enimmäkseen kaupungista, mutta myös maastokätköt tulivat tutuiksi. Maastokätköt ovat luontoon piilotettuja kätköjä. Usein maastokätköt esittelevät jonkin näkemisen arvoisen luontokohteen. Eräs maastokätkö on kuitenkin Matiaksen muistoissa ylitse muiden. Porvoon Hamarissa sijaitseva kätkö osoittautui hankalaksi tapaukseksi. Sitkeästä etsinnästä huolimatta Matias ei löytänyt kätköä. Kätkön vaarallinen sijaintipaikka puistattaa Matiasta edelleen.
”Kätkö oli piilotettu metsärinteeseen, joka koostui kallionlohkareista, jotka muodostivat jyrkänteen. Yksikin virheliike ja sieltä olisi pudonnut surmansa suuhun”, Matias puuskahtaa.
Suomalaiselta geocache.fi -sivustolta löytyvä Älä ryhdy geokätköilijäksi -opas varoittaa alkusanoissaan ryhtymästä geokätköilijäksi harrastuksen addiktiivisen luonteen vuoksi. Oppaassa kerrotaan myös kätköilyn voivan olla haitaksi terveydelle. Yksi kätköilijä on jopa kuollut harrastuksen äärelle. Todettakoon kuitenkin, että kyseinen kätköilijä kuoli rauhallisesti autonsa etupenkillä istuessaan. Matias tiedosti geokätköilyn mahdolliset vaarat aloittaessaan harrastuksen, mutta tapaus Porvoossa muutti kaiken.
”Olen kyllä muutaman kätkön tämän tapauksen jälkeen hakenut, mutta suurin innostus hälveni”, Matias tunnustaa.
Harrastukseen voi perehtyä osoitteissa geocache.fi ja geocaching.com
Huom! Matiaksen videolla esittelemä kätkö ei ole todellinen kätkö, vaan videota varten luotu.
Tuoreimmat
-
Kahvin korkeasta markkinahinnasta huolimatta lounaskahvi on opiskelijoille edullinen
-
Käytettynä ostaminen kertoo tiedostavasta kuluttajasta
-
Tutka seurasi valokuvaajan työtä Suomen Joutsenen takilaremontin aikana
-
Kehittynyt teknologia ei ole rantautunut salibandyyn – miesten pääsarjassa asia on monesti resurssikysymys
-
”Kyllä mä osaan ja pärjään” – Iina Gröhn löysi Wellnessmalli-kisamatkalta uudenlaisen itsevarmuuden
-
Turkulainen Tapio Vainisto on rakentanut viuluja käsin yli 40 vuotta
-
Minkälaisia asioita aikuiset olisivat halunneet, että heidän lapsuudenkodeissaan olisi käsitelty?
-
Krapulaton kulttuuri on nousemassa
-
Sijaiskotitoiminta auttaa kodittomia kissoja tottumaan ihmisiin – ”On ihanaa, kun ne pääsevät omiin koteihin”
-
Iris Laineste toteutti unelmansa – Kissakahvila Mirri tuo kissojen rauhan keskelle Turun keskustaa