Turun ammattikorkeakoulussa maaliskuussa aloitettu GeoSmartCity-hanke pyrkii siihen, että avoin viranomaistieto tulisi entistä helpommaksi löytää. Monet eivät tiedä, mistä tarvitsemaansa tietoa voisi hakea.
Projektissa on mukana 11 partneria useista Euroopan maista. Suomen lisäksi mukana ovat Saksa, Tšekki, Espanja, Portugali ja Puola. Italia toimii koordinaattorimaana.
Projekti lähti liikkeelle EU:n komission pyynnöstä. Avoimen datan saamiseksi on käytetty paljon varoja, ja GeoSmartCityn avulla halutaan visualisoida ihmisille sitä, miten INSPIRE-direktiivi eli avoimeen dataan siirtyminen edistyy.
”Tämä on siinä mielessä poikkeuksellinen projekti, että yleensä mahdolliset tekijät ehdottavat projektia komissiolle, joka sitten miettii, myöntääkö se rahoituksen vai ei. Nyt ehdotus lähti komissiolta”, GeoSmartCityn parissa työskentelevä Tiina Ferm kertoo.
GeoSmartCityä toteutetaan CIP-rahoituksella, jonka pyrkimyksenä on tehdä jokin asia tutkimuksesta tuotteeksi.
Viranomaisdatan avaamista seurataan EU-maissa, ja eri mittareihin pohjaten joka maalle annetaan viitteellinen prosenttiluku, joka kuvastaa maan avointa dataa.
”Suomen prosentti on 89, ja Suomi on listassa toisena heti Italian jälkeen”, Ferm jatkaa.
GeoSmartCity on kolmevuotinen projekti, ja se alkoi tämän vuoden maaliskuussa.
”Nyt kartoitetaan erilaisia mahdollisia ideoita, miten avointa dataa voitaisiin hyödyntää. Kun tiedämme ideat, osaamme arvioida, mitä tietolähteitä oikeasti tarvitaan.”
Tutkimuskausi kestää ensimmäisen vuoden, ja sovellusten rakentaminen alkaa sen jälkeen.
Tuoreimmat
-
Kahvin korkeasta markkinahinnasta huolimatta lounaskahvi on opiskelijoille edullinen
-
Käytettynä ostaminen kertoo tiedostavasta kuluttajasta
-
Tutka seurasi valokuvaajan työtä Suomen Joutsenen takilaremontin aikana
-
Kehittynyt teknologia ei ole rantautunut salibandyyn – miesten pääsarjassa asia on monesti resurssikysymys
-
”Kyllä mä osaan ja pärjään” – Iina Gröhn löysi Wellnessmalli-kisamatkalta uudenlaisen itsevarmuuden
-
Turkulainen Tapio Vainisto on rakentanut viuluja käsin yli 40 vuotta
-
Minkälaisia asioita aikuiset olisivat halunneet, että heidän lapsuudenkodeissaan olisi käsitelty?
-
Krapulaton kulttuuri on nousemassa
-
Sijaiskotitoiminta auttaa kodittomia kissoja tottumaan ihmisiin – ”On ihanaa, kun ne pääsevät omiin koteihin”
-
Iris Laineste toteutti unelmansa – Kissakahvila Mirri tuo kissojen rauhan keskelle Turun keskustaa