Kulttuuri

Uutiset

Yhteiskunta

Kaupunkisaamelaisten asema esillä kirjamessuilla

admin

[metaslider id=19967]

Kielen ja kulttuurin ylläpitäminen ovat kaupunkisaamelaisille pitkälti oman aktiivisuuden varassa.  Viikonloppuna järjestettävillä Turun kirjamessuilla yhtenä teemana on Saamenmaa, ja tarkoituksena on erityisesti keskustella kaupunkisaamelaisten asemasta.

“Sàmit in da house!”, huudahtaa saamelainen Outi Länsman iloisesti.

Tänään alkavat messut ovat kaikkien aikojen suurin saamelaistapahtuma. Saamenmaa-teeman koordinaattorina toimivan Länsmanin mukaan koko Saamenmaa tyhjenee, sillä kaikki saamelaiset ovat tulossa paikan päälle.

Heikot mahdollisuudet saamelaisuuden ylläpitoon

Saamelaisten vähäisestä määrästä johtuen monissa kaupungeissa ei ole tarjontaa saamen kielen ja kulttuurin ylläpitoon.

Kielen opiskelu ja ylläpitäminen ovat myös Turussa vaikeaa, sillä opetusta ei ole tarjolla. Työväenopisto järjesti aikaisemmin pohjoissaamen alkeiskursseja, mutta toiminta on nyt lopetettu.

EveliinaFeodoroffRantala

Turun seudulla asuva kolttasaamelainen Eveliina Feodoroff-Rantala kertoo, että monet opettelevat kieltä omatoimisesti. Etäopetus on yksi mahdollisuus kielen ylläpitoon, mutta Feodoroff-Rantala kokee sen vaikeaksi perheelliselle ja kiireelliselle ihmiselle.

Feodoroff-Rantalan mukaan Turussa ei ole juurikaan mahdollisuuksia myöskään Saamelaisen kulttuurin, kuten musiikin ja käsitöiden ylläpitoon.

Feodoroff-Rantala käy monen muun Turussa asuvan saamelaiseen tapaan Helsingissä City-Sámit ry:n järjestämillä kursseilla. Toiveena on, että saamelaiset pystyisivät toimimaan myös Turussa aktiivisemmin.

 

”Ihmiset ovat heränneet enemmän etnisyyteensä, mikä toivottavasti sytyttää lisää toimintaa.”

Saamelaiset ovat saaneet osakseen paljon syrjintää. Itsekin rasismia kokenut Feodoroff-Rantala uskoo, että pinnalla oleva rasismikeskustelu voi myös vaikuttaa saamelaisten haluun toimia esillä.

”Saamelaiset eivät halua välttämättä erottua. Kokemansa rasismin vuoksi osa saamelaisista kokee, että on parempi toteuttaa saamelaiskulttuuria lähinnä internetissä ja omiensa parissa.”

”Joukossa on voimaa”

Länsman kokee kirjamessut myös tärkeänä tapahtumana kaupunkisaamelaisten tulevaisuuden kannalta.

Länsman uskoo, että isommat saamelaiset yhdistykset voivat auttaa pienemmissä kaupungeissa asuvia saamelaisia saamaan toimivia yhdistyksiä kokoon.

”Saamelaisten on tärkeä pitää yhtä ja ottaa mallia toisiltaan.”

Länsman_kuva1

Länsman pitää yhdistystoimintaa myös parhaana mahdollisuutena Turussa asuville saamelaisille.

”Joukossa on voimaa.”

 

25 vuotta täyttävät Turun kirjamessut järjestetään 2.-4.10 Turun Messukeskuksessa.