(15.5.2014)
Keskon käyttötavarakaupan myynti laski huhtikuussa 14,3 % edelliseen vuoteen verrattuna. Laskussa oli etenkin Keskon tavarataloketjujen, muun muassa Anttila ja Kodin1, myynti. Käyttötavarakaupan myynti oli huhtikuussa 94,4 miljoonaa euroa.
Myynnin laskuun vaikutti osaltaan pääsiäisen sijoittuminen huhtikuulle. Viime vuonna pääsiäistä vietettiin maaliskuussa, joten tämän vuoden huhtikuussa oli kaksi myyntipäivää edellisvuotta vähemmän.
Tuoreimmat
-
Sopivia vanhemmiksi – Hilda ja Mira pelkäsivät pitkään, että pääsy hedelmöityshoitoihin evätään heiltä
-
FCAA-lopputurnauksessa syntyy enemmän kuin voittajia – opiskelijat rakentavat yhteisöä ja hyvinvointia
-
Kenen biisi?
-
Syksyllä järjestetään jälleen vaalit: tällä kertaa ne koskevat korkeakouluopiskelijoita
-
“Keho ei ole oma” – Synnytyspelkoihin liittyy usein ajatus hallinnan menettämisestä
-
Kiharassa kulkee tarina
-
Vapaaehtoistoiminnasta löytyy jokaiselle jotakin
-
What is Turku esittelee kaupungin kummallisuuksia – suositun sometilin ylläpitäjä antoi Tutkalle ensimmäisen haastattelunsa
-
Turku tarvitsee nopealla aikataululla uuden jalkapallohallin
-
Politiikassa olennaisinta ei ole ikä – Joona Paija, 22 oli kuntansa ääniharava