(20.9.2013)
Bussi suistui ojaan matkalla Raision suunnalta Turkuun torstaina. Turun Sanomien mukaan henkilövahinkoja ei onnettomuudessa syntynyt. Poliisin arvion mukaan kyseessä oli kuljettajan keskittymisen hetkellinen herpaantuminen.
Linja-auton kyydissä olleen kaarinalaisen Jutta Kilposen mukaan isommat vahingot olivat lähellä.
”Bussi olisi varmasti kaatunut kyljelleen, ellei se olisi pysähtynyt pyörätien reunaan. Kaikki matkustajat pääsivät kävellen ulos. Kuski ilmeisesti pelästyi pahemmin kuin muut. Hän nimittäin pyörtyi autosta noustessaan.”
Kuljettajaa ei epäillä rattijuopumuksesta.
Tuoreimmat
-
Hiphop-artistille tekoäly on toimiva apuväline, mutta yhä useampi musiikintekijä suhtautuu siihen kriittisesti
-
Palopelastajat kohtaavat asioita, joita muut eivät näe koko elämänsä aikana
-
Kirjeet ja päiväkirjat 200 vuoden takaa paljastavat, miltä hätä Turun palon keskellä tuntui
-
"Cosplay-kilpailut ovat käsityön ja teknisten töiden estradi", sanoo tuottaja Aada Harju
-
Omalle alalle voi työllistyä mutkien kautta
-
Unelmana keskittyä täyspäiväisesti jääkiekkoon – pelaajat toivoisivat edes pientä korvausta
-
Sosiaalinen media on monelle ainoa paikka olla oma itsensä
-
Armeijan valinneet naiset kannattavat koko ikäluokkaa koskevia kutsuntoja
-
Ilmaiset ja edulliset vapaa-ajan mahdollisuudet kiinnostavat nuoria
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä