[metaslider id=7874]
Suomen vanhimpiin kuuluvan liikennepuiston korjaustyöt ovat loppuvaiheessa. Turun kaupungin vastaava rakennuttaja Kaija Vento lupaa, että lapset pääsevät huristelemaan liikennepuistoon vappuna.
”Näin uskallan luvata. Sitten pitää jotain tosi kummallista tapahtua ensi viikon aikana, jos se ei valmistu”, Vento kertoo.
Puutalot tekevät paluun
Tällä hetkellä puiston teiden asfalttipinnoitetta uusitaan. Liikennepuistoon tulee myös puisia taloja, jonka lisäksi puisto laajenee Uudenmaankadun suuntaan.
”Taloihin on haettu 50-luvun tunnelmaa, jota pyrimme tuomaan esimerkiksi talojen sijoittelun ja värityksen avulla”, Vento sanoo.
Vaikka liikennepuisto avataan vappuna, työt eivät ole vielä aivan valmiina.
”Puistossa tehdään joitakin pieniä töitä, kuten istutusten asennuksia, mutta tämä ei häiritse puiston käyttöä”, Vento kertoo.
Liikennepuiston työmiehillä on kuitenkin vielä rutkasti työtä tehtävänä. Turun Seudun Kuntatekniikka oy:n Jussi Ahlgrenin mukaan töitä tehdään vielä vapun jälkeen.
”Esimerkiksi kaikki puutalot on vielä tuotava paikalle”, Ahlgren toteaa.
”Kaikki valmista viimeistään 7. toukokuuta”
Turun nuoristoimen osastopäällikkö Eeva Roihan mukaan liikennepuiston on määrä olla täysin valmis 7.5. mennessä.
”Näin meille on luvattu. Olemme myyneet retkeilypaketteja, ja tuolloin kaiken on sanottu olevan valmista”, Roiha kertoo.
Liikennepuiston valmistuttua lapset voivat polkuautoilla esimerkiksi drive-in -elokuvateatteriin, huoltoasemalle ja markettiin.
Tuoreimmat
-
Ilmaiset ja edulliset vapaa-ajan mahdollisuudet kiinnostavat nuoria
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä
-
Some on isossa roolissa Laukkasten perheyritysten markkinoinnissa
-
Turkulainen tuottaja Niki Hillberg opetteli soittamaan yksi sointu kerrallaan
-
Pelkästään kansan tyytymättömyys ei riitä Iranin hallinnon kaatumiseen
-
Avoin kuukautiskeskustelu on yksittäisten urheilijoiden varassa
-
Approt tuovat baarien arki-iltoihin vilskettä, mutta voivat käydä opiskelijoille kalliiksi
-
Lämpenevät talvet muuttavat lintujen talvehtimista – Tulevaisuudessa yhä useammat lajit voivat talvehtia Suomessa
-
Hanna Tikanderin vahvan brändin salaisuus –”En istunut alas miettimään millainen henkilöbrändini on”
-
Kun renttu ei riitä, vaan kumppaniksi halutaan väkivaltarikollinen