Kaarinan lukion 22 kirjoittajaa pääsivät kirjoituksiin eri kyydeillä.

Yhteiskunta

Kun bussi lakkoilee, hyväntekeväisyystoiminta pelastaa

Enni Kankaanpää

[metaslider id=18824]

Kaarinan lukion abiturientit pääsivät ylioppilaskirjoituksiin huoltajiensa kyydeillä ja #Kyytikirjoituksiin-kampanjan avulla. Koska perjantainen mielenilmaus uhkasi vaarantaa tuhansien abiturienttien pääsyn ylioppilaskirjoituksiin, Facebook-ryhmiä perustettiin ympäri maata.

#Kyytikirjoituksiin/Kaarinan lukio -Facebook-ryhmän perustanut abiturientti Niko Ylä-Poikelus kertoi, että ryhmän tavoitteena on toimia kohtaamispaikkana kyytiä tarvitseville ja tarjoaville. Hän ei kuitenkaan usko ryhmän tarpeen olevan niin kriittinen kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.

”Koska kirjoittajaporukka on pieni, on kertauskurssilla jo voitu tutustua ja sopia keskenään kyytejä”, Ylä-Poikelus sanoo.

Rehtori uskoo opiskelijoiden varautuneen kyytiongelmiin

Toisen kotimaisen kielen ylioppilaskirjoituksiin on ilmoittautunut koko Suomessa 7500 henkilöä. Kaarinan lukion rehtorin, Kimmo Laitisen, mukaan ilmoittautuneita oli Kaarinan lukiossa 22. Kyytiongelmat puhuttivat, myös Kaarinassa.

”Kyllähän se tietysti vähän huolettaa, mutta eiköhän tuohon ihmiset ole varautuneet eri tavoilla”, Laitinen uskoo.

Esimerkiksi hän nostaakin juuri #Kyytikirjoituksiin-kimppakyytisivuston, josta ylioppilaskirjoituksiin osallistuville opiskelijoille on tiedotettu myös Wilman kautta. Laitinen toivoo, että Wilman kautta tavoitetaan myös huoltajat.

Sosiaalisen median voima

Halu auttaa nuoria sai Kuusistossa asuvan Päivi Nikulan tarjoamaan kyytiä Kaarinan lukiolle perjantaina-aamuna. Tiedon perustetusta #Kyytikirjoituksiin-kampanjasta Nikula sai Facebookissa. Hän uskoo, että sosiaalisella medialla on erilaisten kampanjoiden tiedottamisessa nykyään suuri vaikutus.

”Tuntuu, että sitä kautta monet asiat leviävät todella nopeasti nykypäivänä”, hän lisää.

Isän kyydillä kirjoituksiin

Ylioppilaskirjoituksiin osallistuva abiturientti Eeva Pasanen pääsi perjantaina kouluun isänsä kyydillä. Hänen mukaansa lakko ei siis aiheuta perheelle erityisjärjestelyjä, sillä hän kulkee usein kouluun isänsä kyydillä. Bussilla hän kertoo matkustavansa lähinnä kotiin. Pasanen pitää #Kyytikirjoituksiin-kampanjaa järkevänä, mutta uskoo kuitenkin ettei joukkoliikenteen seisaus aiheuta Kaarinan lukiolaisille suurempia ongelmia.

[metaslider id=18839]

[note color=”#d3d3d3″]Faktalaatikko

  • #Kyytikirjoituksiin on Suomen Lukiolaisten Liiton perustama kampanja, jonka tarkoituksena on varmistaa kaikkien lukiolaisten osallistuminen perjantain ylioppilaskirjoituksiin joukkoliikenteen seisauksesta huolimatta.
  • Suomen Lukiolaisten Liitto on perustanut Facebook-tapahtuman, jossa lukiolaisille voi tarjota kyydin ylioppilaskirjoituksiin perjantaina. Lisäksi liitto kannustaa jokaista koulua luomaan itselleen oman Facebook-tapahtuman. 
  •  Kampanja on hyväntekeväisyystoimintaa.

[/note]