Luomuruokaa pidetään puhtaana, terveellisenä ja turvallisena. Sokkotestien mukaan luomua ei kuitenkaan erota mausta, hajusta tai ulkonäöstä.
[metaslider id=19414]
Suurin osa luomun käyttäjistä ostaa sitä saadakseen puhdasta, terveellistä ja turvallista ruokaa, käy ilmi Taloustutkimus Oy:n luomun asennetutkimuksesta. Maku erottuu myös positiivisena syynä.

”Ihmiset haluavat saada kasvot ruoan tuottajalle”, kertoo erikoistutkija Heli Kuusipalo Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Myös K-citymarket Kupittaan kauppias Hannu Aaltonen myöntää, että ruoan jäljittäminen ja alkuperä ovat ihmisille tärkeitä arvoja. Luomu menee usein hinnan ohi.
”Tulee tyytyväinen ja turvallinen olo, kun pistelee luomua suuhunsa”, kuvaa ympäristökouluttaja Erja Mähönen.

Erja Mähönen
”Luomun terveellisyydestä ei ole saatu mitään isoja myönteisiä tuloksia verrattuna tavallisesti tuotettuun ruokaan”, kertoo Kuusipalo.
Kuusipalo toteaa myös, että ravitsemuksellisesti on huono asia, että D-vitamiinia ei lisätä luomumaitoon. Suomalaiset saavat niukasti jodia ja luomussa sitä on vielä tavallisesti tuotettua ruokaa vähemmän.
Itse poimitut mustikat eivät ole luomua

kauppias Hannu Aaltonen
Monet kokevat itse poimitut marjat ja itse kalastetut kalat sekä riistan luomuksi.
Kauppias Aaltonen vahvistaakin,
että usein asiakkaalle luomu- ja lähiruoka tarkoittaa samaa. Virallisesti tuotteet ovat luomua vasta silloin, kun niillä on luomusertifiointi.
”Riistassa voi olla vaikka minkälaisia jäämiä. Jos ajatellaan lyijyä, niin esimerkiksi jäniksessä on sitä paljon, jos ne ammutaan. Eli eihän se ole millään muotoa terveellistä”, kuvaa Kuusipalo.
Mähösen mukaan ajatellaan, että Suomessa tuotettu ruoka on aina hyvää. Mähönen kannustaa kuitenkin kriittisyyteen. Erityisesti iäkkäämmät ihmiset pitävät tavallisesti tuotettua ruokaa yhtä hyvänä kuin luomua.
”Ei kannata tuudittautua asenteeseen, että Suomessa kaikki tuotanto on puhdasta”, kommentoi Mähönen.
Hän kuitenkin jatkaa, että pienin askelin on hyvä edetä. Kaikkea ei tarvitse heti ostaa luomuna. Tutkimuksen mukaan hieman yli joka kymmenes käyttää luomua säännöllisesti.
Miehet suosivat luomua
Suomessa erilaisia luomumerkkejä on monia. Taloustutkimus Oy:n tutkimuksen mukaan joka kymmenes suomalainen tunnistaa EU:n virallisen luomumerkin. Vain joka viides päivittäin luomutuotteita käyttävä tunnistaa merkin.
Yksi selkeä ryhmä nousee ylitse muiden, miehet. Pääkaupunkiseudun asukkaat ja nuoret aikuiset sinkkumiehet sekä 35 – 49-vuotiaat perheelliset miehet tunnistavat merkin parhaiten. Keski-ikäiset miehet erottuvatkin selvästi luomun ostajina. He ovat myös myönteisin joukko luomun suosittelijoina.
[metaslider id=19226]
Taloustutkimus Oy:n tutkimus luomun tunnettavuudesta ja asenteista
Tuoreimmat
-
Tutka-podcast: Vaikuttaako kohujulkkisten osallistuminen vapaaottelutapahtumiin lajin imagoon?
-
Urheilijoiden kofeiinisuositukset ovat hätkähdyttävän korkeita - Mustafe Muuse kertoo omista tottumuksistaan
-
Omalle taiteelle on hankala asettaa hintalappua
-
Sosiaalityöntekijän mukaan opintolaina on vain arjen toimeentuloa varten – Opiskelijat kaipaavat myös luksusta
-
Työpaikalla kotonaan – "Olen avoin kotini kanssa"
-
FC Interin mestaruusunelma elää Gnistan-voiton myötä − puolustaja Luka Kuittinen luottavaisena
-
Käytetyt golf-varusteet kiinnostavat opiskelijoita - edullinen tie lajin pariin
-
Halloween herättää ristiriitaisia tunteita suomalaisissa
-
Opinnot umpikujassa – Miten toimia?
-
Kantasolurekisteriin kaivataan erityisesti lisää miehiä