Monikemikaaliyliherkkyydelle sairausluokitus?

Juttusarja käsittelee monikemikaaliyliherkkyyttä, joka rajoittaa merkittävästi siitä kärsivien potilaiden elämää. Osa 2/4.

[metaslider id=19578]

Joukko lääkäreitä haluaa WHO:n tunnustavan monikemikaaliyliherkkyyden eli MCS:n sairaudeksi. Osa lääkäreistä ei pidä yliherkkyyttä sairautena. Oireiden myönnetään olevan todellisia, mutta joidenkin mielestä niiden taustalla voi vaikuttaa muut tekijät, kuin kemikaalit.

Kansainvälinen 24 hengen joukko lääkäreitä ja asiantuntijoita allekirjoitti toukokuussa 2015 Maailman terveysjärjestö WHO:lle vetoomuksen, jonka mukaan kasvava joukko ihmisiä kärsii monikemikaaliyliherkkyydestä ja se pitäisi tunnustaa sairaudeksi. Lääkärit odottavat vastausta huomiseen eli 30. syyskuuta mennessä.

Vetoomuksen mukaan on tieteellistä näyttöä siitä, että monikemikaaliyliherkkyyden oireet liittyvät kemikaaleille altistumiseen. Lisäksi vetoomuksessa sanotaan esimerkiksi, että nosebo-efekti ei ole pätevä selitys oireille. Nosebo-efektillä tarkoitetaan sitä, että potilas saa oireita haitallisiksi kuvittelemistaan aineista.

”Vastaavanlaisia vetoomuksia on tehty aikaisemminkin EU:lle ja WHO:lle. En ole ehtinyt tutustua kyseiseen vetoomukseen, mutta tunnistan allekirjoittaneista muutamia ja he ovat ympäristölääketieteen pienen ryhmän edustajia. Vetoomus ei edusta yleistä näkemystä, eikä se perustu yleisesti oikeana pidettyyn tulkintaan tieteellisestä tutkimuksesta”, sanoo neurologian dosentti Markku Sainio.

Oirekoodi ei oikeuta sosiaalietuuksiin

Päivi Siren huomasi vuonna 1993 alkaneensa saada hajuvesistä silmien kirvelyä, nuhaa ja päänsärkyä (Tutka.pro 18.9.2015). Hän kertoo, että ajan saatossa kaikki hajusteita sisältävät tuotteet ja kemikaalit aiheuttivat hänelle yhä pahempia oireita, kuten pahoinvointia, nenäverenvuotoa ja huimausta.

Oireiden alkamisen jälkeen Siren löysi kotoaan hometta. Asunto remontoitiin ja lopulta Siren muutti perheineen muualle asumaan. Myöhemmin hän sai tietää, että myös hänen työpaikallaan oli homeongelma. Reilun kymmenen vuoden kuluttua oireiden alkamisesta Sirenin tila oli pahentunut niin, ettei hän pystynyt enää jatkamaan työssään opettajana.

Monikemikaaliyliherkkyys on lääkäreiden keskuudessa kiistelty oireyhtymä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL katsoo sen kuuluvan ympäristöyliherkkyyteen, joka lisättiin viime keväänä suomalaiseen ICD-10-tautiluokitukseen nimikkeellä R 68.81: Jatkuva tai toistuva poikkeuksellinen herkkyys ympäristön tavanomaisille tekijöille. Diagnoosin perusteella ei kuitenkaan myönnetä sosiaalietuuksia, kuten sairauslomaa tai työkyvyttömyyseläkettä.

”Kysymyksessä on oirekoodi ja pelkästään sen perusteella ei myönnetä sosiaalietuuksia. Siitä kärsivillä saattaa kuitenkin olla myös työkykyä rajoittavia sairauksia, jolloin työkyvyttömyydestä tehdään kokonaisarviointi”, sanoo Sosiaali- ja terveysministeriön hallitussihteeri Tiina Muinonen.

Syntymekanismeista kiistellään

Markku Sainio puhuu oireyhtymästä monikemikaaliherkkyytenä. Hänen mukaansa sen taustalla on keskushermoston vähitellen kehittyvä ylireagoivuus. Oireet selittyvät stressimekanismien laukeamisella vaarallisiksi koettujen ympäristötekijöiden tai niiden vihjeiden lähellä. Yleensä oireet alkavat, kun selittämättömille yleisoireille aletaan etsiä syitä. Reaktiokierre syntyy, kun ympäristötekijät, kuten kemikaalit, liitetään oireiden syiksi.

”Jos ympäristöherkät tiedostamattomasti tai tietoisesti omaksuvat käsityksen, että oireet johtuvat ympäristötekijöistä, oireet kroonistuvat. Oireilu lisää oireilua. Ihmisillä on koko ajan oireita, mutta jos niitä jatkuvasti miettii, ne voimistuvat.”

”Ihmisen keskushermoston vasteet muovautuvat nopeasti. Jos syödään esimerkiksi keksiä ja sairastutaan samaan aikaan vatsatautiin, kyseisen keksin hajukin on pitkään epämiellyttävä. Normaalisti aivovasteet palautuvat niin, että epämiellyttävät tuntemukset väistyvät ja keksiä pystytään syömään uudelleen myöhemmin. Jos kuitenkin ajattelee, että keksi on myrkyllistä, epämiellyttävä keksiin liittyvä tunne voi jäädä pysyväksi”, Sainio jatkaa.

Lääketieteen professori Ville Valtosen mukaan oireyhtymä johtuu todennäköisesti homeille altistumisesta. Hänen mukaansa noin puolet monikemikaaliyliherkkyystapauksista liittyy kosteusvaurioihin.

”Potilaista, jotka ovat selkeästi altisuneet homeille ja joille kehittyy sairas rakennus –oireyhtymä, noin puolelle kehittyy muutaman vuoden seurannassa monikemikaaliyliherkkyys. Joissakin tapauksissa monikemikaaliyliherkkyys kuitenkin ilmenee jo ennen homealtistusta”, Valtonen sanoo.

Hänen mukaansa myös geeneillä saattaa olla osuutta oireyhtymän syntymisessä. Hän kertoo, että tutkimuksissa on löydetty riskigeenejä, mutta niistä ei ole vielä kokonaiskuvaa.

”Tärkein asia näyttää olevan altistuksen määrä ja kesto. Hyvin tyypillisiä ovat myös tapaukset, joissa potilas on joskus altistunut jollekin voimakkaalle kemikaalille kuten pesuaineelle, mikä on muuttanut potilaan sietokykyä.”

Markku Sainion mukaan monet tutkimukset osoittavat, että kemikaalien suorat elimistö- ja kudosvaikutukset eivät selitä ympäristöherkkyyttä.

”Vaikka esimerkiksi sisäilmassa on ärsyttäviä tekijöitä, ne eivät selitä pitkäaikaista ympäristöherkkyyttä, jossa oireita voi aiheuttaa pelkän homeisena kokemansa talon näkeminen. Aivot on oppiva elin, joka menee kohti mielihyvää ja välttää haittaa. Kun henkilö on vakuuttunut ympäristön haitallisuudesta, puolustuskoneisto alkaa vähitellen ylireagoida”, hän sanoo.

Sainio sanoo, että hajusteista ei ole vaaraa, sillä niitä ei ole normaaleissa olosuhteissa lähellekään terveydelle haitallisia pitoisuuksia.

”Ympäristöherkät saavat oireita niin pienistä pitoisuuksista, että niitä ei voi aina edes mitata.”

”Potilasta täytyy uskoa”

Ville Valtonen kertoo, että monikemikaaliyliherkkyys diagnosoidaan kyselemällä potilaalta, ärsyttävätkö häntä tietyt aineet. Tällaisia ovat muun muassa hajuvedet, pesuaineet, savut, maalit, lakat, painomustetuotteet, kampaamotuotteet tai voimakas pöly. Monikemikaaliyliherkkyyttä pidetään todennäköisenä, jos ärsyttäviä aineita on yli neljä.

”Sairauden diagnosoimisessa perimmäinen kysymys on, uskooko lääkäri potilasta. En ole urani aikana montaa potilasta nähnyt, joka tietoisesti valehtelisi. He eivät hyödy siitä mitenkään.”

THL:n tutkimusprofessori Juha Pekkanen korostaa tarkkuutta diagnoosin tekemisessä ja muistuttaa, että oireiden taustalla on harvoin vain yksi tekijä.

”Diagnoosin tekemisessä pitäisi selvittää, mikä on oireiden syy. Tiedän joitakin ihmisiä, jotka ovat olleet aivan uupuneita ja heillä todetaankin syöpä. Diagnoosin antaminen ei siis ole itsestään selvää. Pitää olla aika tarkka, ennen kuin alkaa nimeämään mitään oireiden yhdeksi ja ainoaksi syyksi”, Pekkanen sanoo.

Monikemikaaliyliherkkyyden diagnosoiminen on vaikeaa, sillä sitä ei pysty vahvistamaan tai poissulkemaan laboratoriokokeissa.

”Toivotaan, että kohta pystyttäisiin kehittämään luotettava laboratoriotesti. Asiaa tutkitaan paljon ja varmaan jossakin vaiheessa tulee läpimurto. Sitä, tuleeko se viiden vai kymmenen vuoden kuluttua vai kestääkö siinä kauemmin, en tiedä”, sanoo Valtonen.

”Noin joka neljäs kärsii kemikaaleista”

Se, kuinka yleisenä monikemikaaliyliherkkyyttä voidaan pitää suomalaisten keskuudessa, riippuu Valtosen mukaan siitä, millaiset oireyhtymän kriteerit ovat.

”20-30 prosenttia suomalaisista ilmoittaa, että monet kemikaalit ärsyttävät heitä selvästi ja aiheuttavat ongelmia arkielämässä. Näkyviä oireita ei kuitenkaan näin suuri osa väestöstä saa. Lääkärikunta tuntee oireyhtymän toistaiseksi aika huonosti ja käyttää diagnoosia säästeliäästi.”

Oireet vaihtelevat Valtosen mukaan yksilöiden välillä. Ne voivat olla reumaattisia, astmaattisia tai neurologisia. Oireita ovat muun muassa raajojen puutuminen tai pistely, aivosumu, nuha, yskä ja päänsärky.

Markku Sainion mukaan monikemikaaliherkkyys saattaa olla lisääntynyt, vaikka asiasta ei hänen mukaansa ole tutkittua tietoa. Hänen mielestään myös medialla on osansa ilmiössä.

”Jos mediassa korostetaan ympäristötekijöiden haitallisuutta, niin ihmiset voivat jopa sairastua huolestuneisuudesta. Kymmenisen vuotta sitten monet olivat huolestuneita amalgaamipaikkojen haitallisuudesta, vaikka todellisuudessa mikään yleisoireista ei johtunut amalgaamista.”

Hoitona kemikaalien unohtaminen vai välttäminen?

Markku Sainio sanoo, että oireita voi helpottaa tieto siitä, että niiden taustalla on oman elimistön ylireagoivuus.

”Ylireagoivuutta pitää pyrkiä minimoimaan. Ympäristöherkän pitää kiinnittää huomio johonkin muuhun kuin hajujen kaltaisiin ympäristötekijöihin. Aivot toimivat niin, että jos vaikka tuntee kipua, sitä ei enää huomaa, jos satuttaa toisen paikan. Tätä pitää treenata, mutta eri asia on, pystyykö sitä tekemään itse vai tarvitseeko avuksi esimerkiksi terapeuttia.”

Ville Valtonen taas sanoo, että ainoa hoito oireyhtymään on välttää lisäaltistuksia.

”Jos niitä pystyy välttämään, niin potilaan oireet voivat loppua. Jos hän kuitenkin menee uudestaan hometaloon tai altistumaan kemikaaleille, niin rumba alkaa uudestaan. Reaktiotapa ei siis häviä, mutta oireet voivat lievittyä altistavia aineita välttämällä.”

”1970-luvulla mahahaavapotilaat lähetettiin psykiatrille. Kymmenen vuotta myöhemmin keksittiin helikobakteeri, ja nyt sitä hoidetaan antibiooteilla. Tuntemattoman leimaaminen psykiatriseksi sairaudeksi on älytöntä. Lääketieteessä kannattaa olla avoimin mielin”, Ville Valtonen jatkaa.

Markku Sainio sanoo, että monikemikaaliherkkyyden ohella osalla on mielenterveyden häiriö.

”Ongelma on fysiologinen, mutta sitä voivat pahentaa ympäristötekijöiden vaaraa korostava ajattelu ja kaikki stressijärjestelmää provosoivat tilat kuten masennus, ahdistus, univaje ja kipu. Ylireagoivuus on luontainen reaktiotapa ja on lohduttavaa, että siihen voidaan vaikuttaa.”

Juttusarjan seuraavassa osassa käsitellään sitä, ovatko kemikaalit lisääntyneet kulutusmarkkinoinnissa.