”Media on ehkä suurin syypää nuorten painonvahtaamiseen”, kertoo terveydenhoitaja Riitta Eklund.
Nuorimmat sairaalahoitoon laihduttamisen takia joutuneet ovat olleet 9-10- vuotiaita.
”Varhaisteini-ikäisille ei voi huomauttaa painosta suoraan, vaan asia pitää ilmaista kaunistellen.” hän jatkaa.
Nuorten kohdalla tulee myös muistaa jokaisen yksilöllinen kehitys. Toinen saa ensin massaa ja venähtää pituutta myöhemmin, toisilla paino tulee pituuden perässä.
Lihominen alkaa jo alle kouluikäisenä. Jo 5-vuoiailla lapsilla on turhaa lapsenpyöreyttä, joka tasaantuu yleensä myöhemmin.
Osa vanhemmista ei ole edes tietoisia siitä, mihin nuori viikkorahansa käyttää.
”Monella se menee sokeripitoisiin juomiin ja karkkiin. Lisäksi kotona ei enää valmisteta oikeanlaista kotiruokaa”, Riitta Eklund mainitsee pari lihoamiseen johtavaa syytä.
Oikeanlaista syömistä
Luostarivuoren lukion oppilaiden mielestä liikunta ja oikeanlainen syöminen näyttelevät pääosaa normaalipainoisten nuorten keskuudessa. Opettajat ovat painottaneet ottamaan pakollisten liikunnan kurssien lisäksi sitä myös valinnaiseksi. Huolimatta pakollisen koululiikunann vähyydestä lukiolaiset Niklas Valtonen ja Samuel Johansson toteavat, ettei heidän koulussaan juurikaan lihavia näy.
”Ja ne joilla on paino-ongelmia, varmasti haluavat tehdä asialle jotakin. Ja tekevätkin”, Samuel sanoo. Hän myös kertoo itse olleensa nuorempana paljon pyöreämpi. Oikea ruokavalio ja liikunta yhdistettynä kasvuikään tasasi painon normaaliksi.
”Liikunnan määrä koulussa pysynee samalla tasolla nykyisen kanssa, sillä osa opettajista ei koe oppiaineen lisäämistä tarpeellisena,” toteaa rehtori Jyrki Latva.
Suomen terveyden- ja hyvinvointilaitoksella, THL:lla, on menossa kansallinen lihavuusohjelma. Kansa on jaettu viiteen kohderyhmään, ja yksi näistä on 13-18-vuotiaat nuoret.
Laitoksen tekemän tutkimuksen mukaan ylipainoisia ammattiin opiskelevia ja lukiolaistyttöjä on molempia 9 prosenttia, kun taas ammattiin opiskelevissa pojissa luku on 25. Lukiolaispojista ylipainoisten prosenttilukema on 17. (Kouluterveyskysely 2010/11)
Aikuissa miehissä vähintään ylipainoisia on jo 66 prosenttia, ja naisissa vastaava luku on 46.
Työikäisisten miesten painoindeksi on 27,1 ja naisten 26. Normaalipainoisen painoindeksi asettuu 18,5-24,9 väliin.
Tuoreimmat
-
Hiphop-artistille tekoäly on toimiva apuväline, mutta yhä useampi musiikintekijä suhtautuu siihen kriittisesti
-
Palopelastajat kohtaavat asioita, joita muut eivät näe koko elämänsä aikana
-
Kirjeet ja päiväkirjat 200 vuoden takaa paljastavat, miltä hätä Turun palon keskellä tuntui
-
"Cosplay-kilpailut ovat käsityön ja teknisten töiden estradi", sanoo tuottaja Aada Harju
-
Omalle alalle voi työllistyä mutkien kautta
-
Unelmana keskittyä täyspäiväisesti jääkiekkoon – pelaajat toivoisivat edes pientä korvausta
-
Sosiaalinen media on monelle ainoa paikka olla oma itsensä
-
Armeijan valinneet naiset kannattavat koko ikäluokkaa koskevia kutsuntoja
-
Ilmaiset ja edulliset vapaa-ajan mahdollisuudet kiinnostavat nuoria
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä
