(27.9.2013)
Turun kaupunginteatterin päälavalla saa tänään ensi-iltansa Turun Nuoren Teatterin ja kaupunginteatterin yhteistyö Romeo ja Julia.
Tunnelmat ennen ensi-iltaa ovat jännittyneet, koska kyseinen produktio on harrastajanäyttelijöille ja -ohjaajalle ensimmäinen kerta Turun kaupunginteatterin päälavalla.
”Tämä on ollut pitkä prosessi. Harjoitukset aloitettiin tammikuun alussa, ja haastavan tekstin kanssa on ollut paljon purtavaa”, näytelmän ohjaaja Sofia Laurikainen pohtii.
”Vaikka tarina on synkkä, kannattaa teatteriin saapua avoimin mielin. On hienoa nähdä, kuinka nuoret vetävät täydellä energialla”, hehkuttaa Laurikainen.
Tuoreimmat
-
Hiphop-artistille tekoäly on toimiva apuväline, mutta yhä useampi musiikintekijä suhtautuu siihen kriittisesti
-
Palopelastajat kohtaavat asioita, joita muut eivät näe koko elämänsä aikana
-
Kirjeet ja päiväkirjat 200 vuoden takaa paljastavat, miltä hätä Turun palon keskellä tuntui
-
"Cosplay-kilpailut ovat käsityön ja teknisten töiden estradi", sanoo tuottaja Aada Harju
-
Omalle alalle voi työllistyä mutkien kautta
-
Unelmana keskittyä täyspäiväisesti jääkiekkoon – pelaajat toivoisivat edes pientä korvausta
-
Sosiaalinen media on monelle ainoa paikka olla oma itsensä
-
Armeijan valinneet naiset kannattavat koko ikäluokkaa koskevia kutsuntoja
-
Ilmaiset ja edulliset vapaa-ajan mahdollisuudet kiinnostavat nuoria
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä