Tutkan kyselyssä opiskelijat kertoivat parisuhteen kivikkojen vaikuttavan opiskeluun. Ongelmat vievät energiaa ja aikaa. Lisäksi koulutyöt jäävät tekemättä, stressi lisääntyy ja opintoihin ei jaksa keskittyä. Kuva: Sanna Kilpinen

Hyvinvointi

Uutiset

Pariterapialla voitaisiin ehkäistä opintojen viivästymistä

Sanna Kilpinen

Opiskelijaterveydenhuollossa ei ole tarjolla pariterapiaa korkeakouluopiskelijoille. Parisuhdeongelmat ovat yksi syy opintojen viivästymiseen. Tutkan teettämän kyselyn mukaan 66 prosenttia opiskelijoista kokisi palvelun tarpeelliseksi.

[metaslider id=27249]

”Parisuhdeongelmat saattavat vaikuttaa vaikka kevät- tai syyslukukauteen, ja sitten jää jokunen kurssi tekemättä tai opinnot eivät etene”, summaa Turun ammattikorkeakoulun opinto-ohjaaja Janne Ahtinen.

Vaikeudet aiheuttavat usein lisää opintoja hankaloittavia lieveilmiöitä kuten mielenterveysongelmia ja juhlimiskierteitä. Tarkkaa tapausten määrää opinto-ohjaajat eivät osaa arvioida.

”Meidän yksikössä tietoon tulee alta kymmenkunta vuodessa. Paljon on sellaisia joista en tiedä, kun he eivät tule juttelemaan siitä”, kertoo Turun ammattikorkeakoulun opinto-ohjaaja Tuija Mäntsälä.

Resurssien puute uhrasi pariterapian

Tavattoman usein opiskelijat juttelevat parisuhdevaikeuksista tai tulevat ihan sitä varten vastaanotolle, kertoo YTHS:n psykologi Minna Martin. Hänen mukaansa ratkomattomat ongelmat voivat muodostua isoksi stressitekijäksi ja häiritä opintoihin keskittymistä.

[pullquote align=”right”]”Olisi hienoa, jos aina ei tarvitsisi päätyä eroon ongelmia kohdatessa.”[/pullquote]

Juulia* kertoo käyneensä muutaman kerran parinsa mukana psykologilla puhumassa suhteen ongelmista. Pahimmat riidat tekivät hänestä poissaolevamman ja koulutehtäviin keskittyminen vaikeutui. Juulian mukaan nuorten olisi hyvä saada pariterapiaa.

”Olisi hienoa, jos aina ei tarvitsisi päätyä eroon ongelmia kohdatessa.”

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön kautta pääsi muutamia vuosia sitten pariterapiaan. Resurssien vuoksi palvelua ei enää tarjota suosiosta huolimatta. Psykologilla käyvä opiskelija voi tarvittaessa tuoda parinsa yksittäiselle käynnille mukaan.  Pidempiaikaisemmissa ongelmissa ohjataan Perheasiain neuvottelukeskukseen tai lapsiperhe Kasvatus- ja perheneuvolaan.

Turun opiskelijaterveydenhuollossa tilanne on sama. Varsinainen pariterapia ei kuulu opiskelijaterveydenhuollon piiriin, kertoo Psykologiyksikön johtaja Annie Turunen.

Apua ei riittävästi

Oppilaitospappien luokse voi tulla kumppanin kanssa tai yksin.

”En ole varsinainen parisuhdetyöntekijä, mutta autan kommunikoinnissa ja kuuntelen. Ohjaan tarpeen mukaan Perheasiain neuvottelukeskukseen”, toteaa oppilaitospappi Atte Airaksinen.

Perheasiain neuvottelukeskuksessa käy jonkin verran opiskelijapareja. Asiakaspaineen välttämiseksi nuoret pyritään ohjaamaan opiskelijapalveluihin.

”Valitettavan usein opiskelijat kertovat, että eivät saa pareina apua riittävästi opiskelijapalveluista. Varmasti tämän laatuisen avun tarjoaminen opiskelijoiden palveluihin voisi olla suureksi avuksi opiskelijoiden kannalta”, pohtii keskuksen johtaja Sari Sundvall-Piha.

Pariterapia opettaisi kaikkia

Martinin mukaan pariterapia on ennaltaehkäisevää ja opettaa kommunikaatiotapoja myöhempää aikuisuutta varten. Myös itsetuntemus lisääntyy sen kautta. Lähtökohtana on tarjota rakentavia tapoja ratkoa konflikteja, sillä niitä ei voi elämästä poistaa.

”Jos pariterapiaa olisi yksinkertaisesti tarjolla nuorille pareille enemmän niin, että se ei olisi kallista ja olisi matala kynnys mennä, aika nopeasti nuoret lähtisivät liikkeelle”, päättelee Martin.

*Juulian nimi muutettu

[note color=”#d3d3d3″]

Näin kyselyyn vastattiin:

  • YTHS:n teettämän korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan vuonna 2012 Turussa opiskelevista parisuhteessa elää noin 70 %.
  • Tutkan kyselyn tulokset ovat samankaltaisia: 64 % on parisuhteessa.
  • Ongelmia parisuhteessa kohtaa 65 % vastaajista. Vaikeudet koskevat tunneilmaisua, raha-asioita, kodinhoitoa, koulustressiä, ajan puutetta sekä seksiä.
  • 61 % ei ole osannut ajatella, että nuori voi hakeutua pariterapiaan.
  • 30 % luulee, että vain naimisissa tai kihloissa oleville tarjotaan terapiaa.

*Tutkan kyselyyn osallistui 45 korkeakouluopiskelijaa Turusta.

[/note]