Facebookissa voi tehdä liittymispyynnön esimerkiksi Rock’n roll-kirppikselle, korkokenkäkirppikselle ja retrokirppikselle. Facebookin kirpputoriryhmien suosio kasvaa, mutta Turun kirpputorit eivät näe sitä uhkana.
[metaslider id=8908]
”En koe, että meidän kokoiselle kirpputorille Facebook-myynnillä olisi minkäänlaista vaikutusta”, kommentoi Jenni Tamminen Kirppis-Center Manhattanista. ”Valtion rahallinen tilanne kyllä näkyy. Asiakkaita käy, mutta maksavia asiakkaita vähemmän kuin aiemmin.”
Pienemmätkään kirpputorit eivät ole huomanneet laskua myyjien määrässä.
”Myyjiä on ihan jonoksi asti”, kertoo Laiskan kirppikseltä Nina Tietäväinen.
Somekirpputori on piristysruiske
Hassisen kirpputorin kulmassa toimivalla LP-Kirppiksellä on oma ryhmä Facebookissa.
”Se vaikuttaa positiivisesti, kun tavallisen myynnin lisäksi levyjä menee myös siellä. Käytämme nettiä brutaalisti hyväksi, ja saamme sen kautta lisää näkyvyyttä”, Pertti Mäkelä kertoo.
Kirppiskeskus Hassinen on halunnut hyödyntää nettiä toiminnassaan mahdollisimman paljon.
”Laitan kaikki täällä myynnissä olevat huonekalut myyntiin myös nettiin, ja niitä menee meiltä joka puolelle Suomea.”
Netissä kysyntä ja tarjonta kohtaavat
Turun alueen Facebook-kirpputorin ylläpitäjä Paula Nyman innostui Facebookin kirpparitoiminnasta, sillä kokee sen fyysistä kirpputorikäyntiä helpommaksi vaihtoehdoksi.
”Facebookissa kysyntä ja tarjonta kohtaavat nopeasti. Tarvitsemiaan asioita on helpompi etsiä ja löytää.”
Sovituista vaihdoista ei kuitenkaan aina pidetä kiinni.
”Ohareista tulee ilmoittaa aina meille ylläpitäjille. Keskimäärin yksi kahdestakymmenestä vaihdosta ei syystä tai toisesta onnistukaan.”
Nyman hoitaa kirppariasiat nykyisin pääsääntöisesti koneella.
”Muutamia vuosia sitten kävin kirpputoreilla aktiivisesti, mutta nykyään ihan satunnaisesti.”
Somen kirpputoriryhmissä on paljon myös sellaisia käyttäjiä, jotka eivät ole ryhmässä aktiivisia.
”Olen ollut ryhmässä jo jonkin aikaa, mutten ole vielä ostanut tai myynyt mitään”, Jenna Soukko kertoo. ”Fyysinen kirpputorimyynti on luotettavampaa, ja tavaroita on mukavampi hypistellä ihan konkreettisesti.”
Tuoreimmat
-
Hiphop-artistille tekoäly on toimiva apuväline, mutta yhä useampi musiikintekijä suhtautuu siihen kriittisesti
-
Palopelastajat kohtaavat asioita, joita muut eivät näe koko elämänsä aikana
-
Kirjeet ja päiväkirjat 200 vuoden takaa paljastavat, miltä hätä Turun palon keskellä tuntui
-
"Cosplay-kilpailut ovat käsityön ja teknisten töiden estradi", sanoo tuottaja Aada Harju
-
Omalle alalle voi työllistyä mutkien kautta
-
Unelmana keskittyä täyspäiväisesti jääkiekkoon – pelaajat toivoisivat edes pientä korvausta
-
Sosiaalinen media on monelle ainoa paikka olla oma itsensä
-
Armeijan valinneet naiset kannattavat koko ikäluokkaa koskevia kutsuntoja
-
Ilmaiset ja edulliset vapaa-ajan mahdollisuudet kiinnostavat nuoria
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä