Internetin käytetyn tavaran kauppapaikat ovat kasvattaneet suosiotaan. Vertaiskaupassa kuluttajat myyvät omistamiaan tuotteita eteenpäin. Vertaiskaupan suosion perusteella suomalaiselle kelpaa myös käytetty tavara.
”Netissä myymisestä ja ostamisesta on lähivuosien saatossa tullut koko kansan juttu”, kertoo Huuto.netin tuotepäällikkö Toni Ruuska.
Sanoma osakeyhtiön omistuksessa olevaan Huuto.netiin jätetään noin 800 000 ilmoitusta viikossa.
Vuonna 2010 lanseerattu Tori.fi-markkinapaikka on yksi markkinanousijoista. Tori.fi:n omistaa norjalainen Schibsted Media Group. Vuoden 2012 aikana Toriin laitettiin 1,7 miljoonaa ilmoitusta ja tänä vuonna kasvua on tullut yli puolet enemmän. Torin toimitusjohtaja Jussi Lystimäki kertoo, että esimerkiksi lastentarvikkeet saattavat mennä minuuteissa.
”Torissa tehdään kauppoja noin 250 000 kpl kuukausittain ja noin 15 prosenttia ilmoitetuista tuotteista myydään heti ensimmäisen tunnin aikana. Esimerkiksi elektroniikkaa ja lastentarvikkeita myydään minuuteissa, kun taas autoja saatetaan kaupata viikkoja.”
Huuto.netin suosituimpia tuoteryhmiä ovat sisustus, vaatetus, harrastusvälineet, lastentarvikkeet, elektroniikka, keräily ja ajoneuvot.
Suosituimpien sivustojen peruskäyttö on ilmaista, joten sivustoja pyöritetään pääasiassa mainostuloilla.
”Huuto.netin ansainta perustuu näkyvyyden myymiseen, sekä mainostajille että käyttäjille erilaisten ilmoitusten näkyvyyttä parantavien tuotteiden muodossa”, kertoo Toni Ruuska.
Vertaiskaupan suosio perustuu ilmaisuuteen ja helppouteen. Torin toimitusjohtaja Jussi Lystimäki kommentoi suosion salaisuutta.
”Tori on tullut suosituksi, koska sitä osaa käyttää niin opiskelijat kuin vanhempikin väestö. Jotta markkinapaikka toimii, pitää kauppaa tapahtua. Tori on onnistunut nimenomaan siinä.”
[metaslider id=5684]
Tuoreimmat
-
Hiphop-artistille tekoäly on toimiva apuväline, mutta yhä useampi musiikintekijä suhtautuu siihen kriittisesti
-
Palopelastajat kohtaavat asioita, joita muut eivät näe koko elämänsä aikana
-
Kirjeet ja päiväkirjat 200 vuoden takaa paljastavat, miltä hätä Turun palon keskellä tuntui
-
"Cosplay-kilpailut ovat käsityön ja teknisten töiden estradi", sanoo tuottaja Aada Harju
-
Omalle alalle voi työllistyä mutkien kautta
-
Unelmana keskittyä täyspäiväisesti jääkiekkoon – pelaajat toivoisivat edes pientä korvausta
-
Sosiaalinen media on monelle ainoa paikka olla oma itsensä
-
Armeijan valinneet naiset kannattavat koko ikäluokkaa koskevia kutsuntoja
-
Ilmaiset ja edulliset vapaa-ajan mahdollisuudet kiinnostavat nuoria
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä