[metaslider id=24339]
Verkossa tapahtuva huumekauppa lisääntyy Suomessa koko ajan. Suomen isoin nettihuumekauppa on Tor-verkon suojassa toimiva Silkkitie.
Kyberturvallisuuden tutkija Juha Nurmi kertoo, että pelkästään Silkkitiellä käytiin kauppaa noin 2,5 miljoonan euron edestä viime vuonna. Kaupankäynti lisääntyi tasaisesti joka kuukausi.
”Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että huumekaupasta osa on siirtynyt nettiin aivan kuten monet muutkin palvelut yhteiskunnassa. Tämä on osa Suomen digitalisaatiota.”
Nurmi on luonut ohjelman, joka mittaa Silkkitiellä käytävää kauppaa. Ohjelma toimii lataamalla sivustolla myynnissä olevien tuotteiden tietoja, kuten kappalemääriä ja myyjän saamaa palautetta. Tiedot kerätään päivittäin, ja niissä tapahtuva muutos mittaa myyntiä.
Kiinnijäämisen vaara on pieni
Lähes kaikki Silkkitiellä myydyt huumeet lähetetään ostajalle postitse. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen sisäisessä postissa liikkuu koko ajan enemmän huumekirjeitä. Kuitenkin vain murto-osa niistä jää kiinni.
”Lounais-Suomen alueella ’postijuttuja’ tutkittiin vuoden 2015 aikana joitakin kymmeniä, joissa määrät olivat valtaosin pieniä”, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Susanna Arppe.
Oulun poliisin haaviin huumelähetyksiä jäi enemmän.
”Oulun poliisilla oli vuonna 2015 tutkittavana satoja tapauksia, joissa erilaisia huumausaineita tai huumaavia lääkkeitä oli lähetetty Suomen sisäisessä postissa”, Oulun poliisilaitoksen rikoskomisario Jan Sormunen kertoo.
Länsi-Uudenmaan, Itä-Suomen ja Lapin poliisilaitoksissa tapaukset ovat harvinaisia, vaikkakin lisääntyneet.
Epäilykset heräävät esimerkiksi hajusta
Viidestä Tutkan haastattelemasta poliisilaitoksesta ainoastaan Lounais-Suomen poliisilaitoksesta kerrottiin, että Postin jakelukeskuksiin tehdään pistoratsioita.
Yleensä jakelukeskuksia syynätään vasta rikosepäilyn myötä. Epäily syntyy, jos esimerkiksi Postin työntekijä havaitsee kirjeessä epäilyttäviä piirteitä.
”Epäilykset heräävät ulkoisista tunnusmerkeistä, kuten hajusta tai kirjeen kosteudesta”, selittää Postin riskienhallinta- ja turvallisuusjohtaja Markku Rajamäki.
Esimerkiksi kannabista sisältävät kirjeet jäävät usein kiinni juuri hajun takia.
Postilla ei ole oikeutta avata kirjeitä viestintäsalaisuuden takia. Epäilyttävien kirjeiden kohdalla otetaan aina yhteys viranomaisiin.
Kaduilta verkkoon?
Suomen sisällä liikkuu aineita laidasta laitaan.
”Kotimaan liikenteessä kulkee melko paljon marihuanaa ja myös amfetamiinia. Postitse kyllä lähetetään melkein mitä tahansa tarjolla olevaa huumetta”, Susanna Arppe Lounais-Suomen poliisista sanoo.
Arppe ei kuitenkaan usko, että huumekauppa olisi siirtymässä kaduilta verkkoon.
Oulun poliisilaitoksen Jan Sormunen on tästä eri mieltä.
”Se on jo siirtynyt ja on valitettavasti merkittävässä kasvussa.”
Huumeiden käyttö ei ole lisääntynyt
Huumeiden nettimyynnin lisääntyminen ei tutkija Juha Nurmen mukaan tarkoita, että huumeiden käyttö olisi kasvanut Suomessa.
”Tällaisesta ei ole viitteitä poliisilla, a-klinikalla tai muilla toimijoilla”, Nurmi tähdentää.
Otsikko korjattu 19.2. klo 11:00: Posti ei välittänyt huumeita, ne kulkivat Postin kautta.
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation